Viisi vuotta sitten jääkiekkoilija Tomi Pettinen vietti elämänsä kevättä. Tuolloin kolmikymppinen puolustaja tuntui onnistuvan kaikessa, mihin kentällä ryhtyi.
Tuli debyytti maajoukkueessa. Puhuttiin MM-kisoista, jopa olympialaisista.
Kunnes kaikki mureni.
– Kyllä se sattuu aika helvetisti, kun maila osuu kovaa vauhtia silmään. Mutta en minä enää sitä tapausta ajattele. Pääasia on, että näkö ei kokonaan mennyt.
Tomi Pettinen ponnisti peliurallaan Hakametsän harjoitushalleista aina NHL-jäille asti. Nykyään hän valmentaa nuoruutensa areenoilla Ilveksen C-junioreita. Synnyinmaisemissaan Ylöjärvellä Pettistä näkee harvakseltaan. – Vanhempani asuvat edelleen Siivikkalassa, ja minulla on mökki Kurussa, hän kertoo.
Helmikuun yhdeksäs päivä vuonna 2012 oli tiistai. Jääkiekon SM-liigassa pelattiin sarjakierros, jossa monellakaan ottelulla ei ollut valtavasti merkitystä.
Raumalla Lukko kohtasi Helsingin Jokerit. Kovassa nosteessa ollut kotijoukkue hallitsi peliä, vaikka vieraatkin olivat vireessä. Loppulukemat 3–2 ilahduttivat Lukko-faneja, mutta päällimmäinen tunne matsin jälkeen oli silti huoli.
Kuinka Tomi Pettiselle oikein kävi?
– Sitä en tiennyt itsekään vielä muutamaan kuukauteen, ottelua tottuneesti muisteleva Pettinen sanoo.
– Sain toisessa erässä Michael Nylanderin mailasta iskun silmääni. Se oli täysi vahinko – luonnollinen pelitilanne, hän jatkaa tyynesti.
Dramaattisen näköinen tapaus käänsi Pettisen elämän suunnan. Aluksi hän taisteli näkönsä säilyttämisen puolesta, myöhemmin peliuransa jatkumisesta.
Ensimmäinen kamppailu päättyi Pettisen voittoon. Toinen ei.
– Rimpuilin SM-liigassa vielä pari kautta, mutta eihän siitä mitään tullut. Pakkolevon jälkeen en ehtinyt tarpeeksi hyvään fyysiseen kuntoon, ja lisäksi silmästäni oli hävinnyt ääreisnäkö. En enää nähnyt sivusta tulevia taklauksia, mies kertaa.
Pettinen ripusti hokkarinsa naulaan kesällä 2012. Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä elämässä olisi seuraavaksi edessä.
– Oikeastaan en tiedä sitä vieläkään, lätkäjätkä myöntää.
”En jäänyt tyhjän päälle”
Pettinen uskoo, että ilman silmävammaa hän olisi vielä lähtenyt pelaamaan ulkomaille. – Todennäköisesti KHL:ään.
Pari vuotta sitten Pettinen päätti palata kotiseudulleen. Siivikkalasta kotoisin oleva mies harkitsi hetken Ylöjärvelle muuttamista, mutta lopulta uusi koti löytyi Tampereelta.
Hengähdystauko työelämästä ei jäänyt pitkäksi. Syksystä 2013 lähtien Pettinen on valmentanut kasvattajaseuransa Ilveksen C-junioreita. Aluksi hän oli apuvalmentaja, nykyään pääkoutsi.
– On ollut tosi mukavaa elää taas pukukoppielämää. Saan kuunnella samoja väsyneitä vitsejä ja haistella samoja hajuja kuin ennenkin, Pettinen naureskelee.
– Jos olisin jäänyt tyhjän päälle, peliuran päättyminen voisi ottaa vieläkin koville. Minulla oli pehmeä lasku uuteen arkeen, hän miettii.
Valmennuspuolelle siirtyminen ei ollut Pettiselle itsestäänselvyys. Ennen Ilveksen tarjoukseen tarttumista mies nimittäin pyrki palomieskouluun.
– Se oli minulle lapsuuden haave ajalta ennen jääkiekkoa. Minulle tehtiin kuitenkin selväksi, että voin unohtaa palomiehen hommat lopuksi ikääni, hän harmittelee.
Pettisen vasen silmä on pysyvästi vammautunut. Sen vuoksi häneltä vietiin kuorma-autokortti, mikä taas estää palomiehen työt.
Ex-kiekkoilija ei ole kuitenkaan katkera. Elämä perheen ja harrastusten parissa rullaa olosuhteisiin nähden hyvin.
– Olen sinut silmävammani kanssa. Se estää tiettyjä asioita, mutta olen onnellinen, että en ole puolisokea.
– Valmentamisen ohella olen viime aikoina opiskellut liikunnanohjaajaksi. Ensi vuonna ajattelin aloittaa valmentajan perustutkinnon suorittamisen. Mutta saa silti nähdä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Kaikki on auki, Pettinen juttelee.
Islanders täytti unelmat
Mailalla Tomi Pettisen silmään suhaissut Michael Nylander on jatkanut uraansa jääkiekkoilijana näihin päiviin saakka. Vielä 42-vuotiaanakin hän on osoittanut olevansa pätevä pelaaja Ruotsin kahdella korkeimmalla sarjatasolla.
Pettinen on nykyään 38-vuotias. Hän myöntää, että välillä hinku kaukaloon on ollut kova.
– Haaveenani oli pelata nelikymppiseksi. Silloin tällöin tulee mietittyä, että hitto, olisipa kiva pelata.
– Mutta ei minulla ole mitään hampaankolossa. Urallani oli sekä ylä- että alamäkiä. Molemmat kuuluvat lajiin, hän puntaroi.
Kirkkaimpana saavutuksenaan Pettinen pitää murtautumista New York Islandersin kivikovaan NHL-miehistöön. Lokakuussa 2012 pelattu debyyttiottelu Washington Capitalsia vastaan on hänen uransa rakkain muisto.
NHL-peleihin pääsemällä hän näytti muun muassa silloiselle agentilleen pitkää nenää.
– Pelaaja-agenttini oli suositellut, että jäisin Suomeen. Olisin saanut täältä kuulemma enemmän palkkaa kuin New Yorkista.
– Sanoin, että ei liksalla ole minulle väliä. Siispä tartuin sopimustarjoukseen, tein parhaani ja pääsin kuin pääsinkin pelaamaan. Agentti oli jälkeenpäin nolona, Pettinen virnistää.
Viimeisimmät kommentit