Liikenne Kathmandussa: Sateen alkaessa useat taksit häviävät kartalta

Kolumnin kirjoittaja on karhelais-
lähtöinen kehitysyhteistyön
asiantuntija, joka asuu Nepalissa. (Kuva: Mimosa Hedberg)

Aika usein minulta kysytään, miten liikun Kathmandussa. Tykkään kävellä, mutta pidemmillä matkoilla ja silloin kuin käveleminen ei syystä tai toisesta onnistu käytän taksia. Ei kannata kuitenkaan vetää liian nopeaa johtopäätöstä luksuselämästä taksiajeluineen, sillä miellän taksit osaksi joukkoliikennettä eivätkä nuhjuiset pikku-Subaru Marutit välttämättä vastaa kaikkien kuvaa luksuksesta.

Käytän Uberin kaltaista sovellusta, joita Nepalissa on kaksikin erilaista. Käyttämässäni versiossa laitetaan lähtöpaikka ja määränpää, jonka jälkeen kyydin haluavat kuskit ilmoittavat voivat hyväksyä sovelluksen ehdottamaa hintaa tai korottaa sitä. Itse taas voin valita yleensä useammasta kyydin haluavasta taksista itselleni mieluisimman.

Kaiken pitäisi periaatteessa toimia sovelluksella, mutta joka kerta kuskit soittavat, missä olen. Joko he eivät osaa lukea karttaa tai sitten he eivät halua käyttää datapakettia karttasovellukseen. Aina joskus näen sovelluksesta, että kuski lähtee aivan väärään suuntaan. Tällöin yleensä perun kyydin ja teen uuden haun. Myös kuskit voivat perua kyydin.

Muutaman kilometrin matkani toimistolle maksaa yleensä reilun 2 euroa. Taksien lisäksi Kathmandussa on myös halvempia vaihtoehtoja kuten busseja ja pienempiä tempoja, jotka ovat sähköisiä kolmepyöräisiä. Näitä matkustamisen muotoja useat kathmandulaiset käyttävät, vaikka myös yksityisautojen ja moottoripyörien käyttö on kasvanut.

Taksien lisäksi sovelluksessa on myös mahdollista valita moottoripyöräkyyti. Minulla ei ole kuitenkaan kypärää, joten moottoripyöräkyytejä en käytä turvallisuussyistä. Lain mukaan taitaa tosin olla, ettei matkustajalla saisi ollakaan kypärää. Tämä sääntö tehtiin sisällissodan aikaan, kun polttopullo ja muita iskuja tehtiin moottoripyörällä matkustajan toimesta.

Aivan turvallista ei ole aina takseissakaan, sillä useimmista puuttuvat turvavyöt takapenkiltä. On siis kuin paluu lapsuuden 1980-luvulle, sillä erotuksella, että tieto lisää tuskaa ja iloisempi yleensä olisi turvavöistä. Kathmandussa nopeudet ovat onneksi melko matalia, joten päivittäinen liikkuminen ei ole yhtä riskialtista kuin liikenne Kathmandun laakson ulkopuolella.

Sadekausi tuo taksin käyttöön ihan oman säväyksen. Usein sateen alkaessa useat taksit häviävät kartalta, mikä johtuu ainakin osittain siitä, että kaikki autot eivät kestä sadetta vaan hyytyvät. Tämä ei ole ihme sillä joskus taksin takapenkillä istuessa näkee lattiamaton alta pilkistävän pieniä reikiä, joista näkee tien. Olen ollut myös kyydissä, jossa kuljettaja pysäyttää ja korjaa jotain konepellin alla ennen kuin matka jatkuu.

Liikenne sinänsä Kathmandussa on looginen eteläaasialaisella tavalla. Kuljettajat osaavat yleensä ennakoida muun liikenteen ja myös kaduille tulevien eläinten liikkeitä. Eräänä aamuna yhdellä pääväylällä vastaan tuli kaksi lehmää, jotka kävelivät kaikessa rauhassa muiden sopeutuessa ja väistellessä.