On helppo karsia sieltä, minne asti ei itse näe – Eikö meidän seurakuntakotiamme pidetä tarpeellisena ja säilyttämisen arvoisena?

Kävin 10-synttäreillä tyttäreni kanssa Ylöjärven keskustassa. Ajelin ruuhkassa, mutta parkkipaikka löytyi hyvin isollekin autolle. Kävelimme vielä aurinkoisessa keskustassa jätskien kanssa. Pienellä kierroksella näimme paljon. Kävelytietä pitkin pääsi kauppaan, rannalle, leikkipuistoon, urheilukentälle, kuntosalilaitteille, kirjastoon…

Ylöjärven seurakunta on kaavaillut Karhen seurakuntakodin myymistä.

Kauniin kirkon ja seurakuntakeskuksen ympärillä kulki paljon ihmisiä. Mietin, että täällä ehkä vain mietitään, kuinka ihmiset saisi astumaan kirkkoon sisälle. Synttärilahjana tyttö sai karkkia ja uimalipun Ylöjärven uimahalliin. Oli kuulemma mukava sytyttää kynttilä kirkossa. Minusta oli mukava viettää kahdenkeskistä aikaa tyttäreni kanssa.

Jäin miettimään meidän asuinympäristöämme ja sen erilaista luonnetta tavalliselle seurakuntalaiselle. Meidän asuinympäristömme seurakuntakoti on Karhella, jossa arkielämämme pyörii. Perheestämme siellä käy tiistaisin ja torstaisin päiväkerhossa pienet lapset. Perjantaisin käymme perhekerhossa. Maanantaisin perheiden Raamattupiirissä. Isompi lapsi jää koulun jälkeen nuorteniltaan, kun nuorisotyöntekijä on paikalla.

Joskus saatamme käydä lähetyspiirissä ja myyjäisissä, siellä näemme yleensä myös vanhempia ihmisiä, kuten myös välillä perhekerhon lopulla, kun eläkeläiset saapuvat Avoimiin Oviin. Välillä käymme myös seurakuntakodin pihassa leikkimässä; siinä on kiva keinu ja hiekkalaatikko.

Lue myös: Karhelaisäidit perustivat seurakuntakodille kerhon, jossa lapset leikkivät ja vanhemmat kahvittelevat: ”Ihan korvaamaton paikka, kun hajallaan asutaan”

Kuljemme yleensä seurakuntakodille autolla, koska matkaa on neljä kilometriä ja autotie on kapea. Muutamassa minuutissa ollaan perillä ja illallakin saa lapset välillä pysymään hereillä automatkan ajan. Isommat lapset voivat jo pikkuhiljaa kulkea matkan itsekin pyörällä ja kävellen. Aina emme pääse osallistumaan, iltatyöt verottavat ja tietysti välillä ollaan vaan väsyneitä tai kipeänä tai muuta ohjelmaa. Lyhyt matka kuitenkin tekee lähtemisestä paljon helpompaa.

Seurakuntakodin viitta keskellä kylää kertoo, että seurakunta on täällä. Sitten kun jaksamme lähteä kauemmas, voimme käydä jumalanpalveluksessa Viljakkalassa tai juuri näissä erityisissä jutuissa Ylöjärvellä asti. Nyt olemme suunnittelemassa Valo-iltoja Viljakkalasta käsin vapaaehtoisvoimin. Ihmiset kaipaavat yhteisöä.

Ei ole itsestäänselvää, että kerhot kokoontuvat. On vaatinut meiltä tavallisilta äideiltä paljon työtä, että kerhot voivat kokoontua ja olemme saaneet työntekijää Karhelle. Olemme todella kiitollisia sydämellisistä työntekijöistä, jotka jaksavat puuhata lastemme kanssa. Olen myös todella kiitollinen äideille, jotka jaksavat perjantaisin tulla avaamaan ovia, laittamaan aamupalaa ja pitämään järjestystä yllä…

Vertaistuki on yksi äitinä olemisen kantavista voimista. Samoin yli 10 vuotta katkeamatta jatkuneesta Pisaran Raamattupiiristä, joka on kokoontunut täysin vapaaehtoisvoimin. On järjestetty Alfa-kurssia, lasten Pisaraa kaikille lapsille..

Alkuvuodesta kuulimme Ylöjärven seurakunnan kiinteistöstrategiasta, jossa suunniteltiin Karhen seurakuntakodin MYYMISTÄ POIS. Ihan häikäilemättä tultiin vain kertomaan tällaista ja toivomaan hyvää yhteistyötä sen suhteen.

Lue myös: Seurakuntakodin tulevaisuus huolettaa Karhella – Menetetäänkö kylän ainoa kokoontumispaikka?

Täältä Karhen näkökulmasta vaikuttaa siltä, että valmisteluja tehdään Ylöjärven keskustan perspektiivistä ja samalla unohdetaan kaikki kauniit lauseet Ylöjärven seurakunnan strategiasta, kristillisistä arvoista puhumattakaan. Onhan täälläkin toki uimaranta, koulu ja jopa minikirjasto (sen sisälle ei mahdu seisomaan :). Mutta ei täällä ole mitään tiloja, joita voisi vuokrata korvaaviksi tiloiksi. Ylöjärven seurakunnan taloudellinen tilanne on vakaa. Tilikauden tulos on ollut neljänä vuotena peräkkäinen ylijäämäinen. Tästä huolimatta suunnitellaan Karhen seurakuntakodin myymistä.

On helppo karsia sieltä, minne asti ei itse näe. Eikö todella meidän seurakuntakotiamme pidetä tarpeellisena ja säilyttämisen arvoisena? Seurakuntalaisten kuuleminen vaikuttaa vain kulissilta. Asiat saadaan näyttämään siltä miltä halutaan esim. kuntoarvion näkökulmasta. Työntekijöitä tänne on ollut vaikea saada, kerhoja on jouduttu itse pyytämään. Tästä huolimatta Karhella on aktiivinen viikkotoiminta. Vapaaehtoisten panos on ollut merkittävä.

Muistutan teitä päättäjiä seurakunnassa olevan erilaiset arvot kuin ympäröivän yhteiskunnan kovat ja taloudellista tulosta ja valtaa ja näkyvyyttä korostavat arvot. Karhen seurakuntakoti on meidän ainoa. Mitä jos seurakunnassa nähtäisiin vielä meidät syrjäkylien asukkaat yhtä arvokkaina? Mitä jos seurakunnassa huomattaisiin, että maaseudunkin lapset ja vanhukset tarvitsevat ihmistä vierelle?

Voitaisiinko seurakunnassa antaa lupaus rauhalle: niin kauan kun joku haluaa vastaanottaa, niin kauan me teemme kaikkemme, niin kauan ei pienen ja väsyneen ja vanhan tarvitse itse taistella oikeuksistaan. Niin kauan me pidämme teidän puolianne. Kiitos siitä. On vaikea suunnitella tulevaisuutta, jos tukea olemassaolon varmuudelle ei ole.

Karhelaisten äitien puolesta

Essi Plihtari ja Jenny Klemetti