Näytelmiin osallistuminen avaa pohtivalle mielelle kokemuksellisen eläytymisen portin, jonka läpi muunlainen mietiskely ei oikein vie.
Suvi Stengård mietityttävät ihmiset, heidän motiivinsa ja oikeutuksensa teoilleen. Pohdinta auttaa ymmärtämään maailmaa.
Yksikseen viihtyvä joskin sosiaalinenkin Suvi Stengård on taipuvainen pohdiskeluun. Asioiden mietiskely on ylöjärveläissyntyisen nuoren naisen tapa käsitellä asioita.
– Sen avulla pystyn jäsentämään maailmaa, jossa elämme, ja opin ymmärtämään toisia ja itseäni.
Monituiset asiat panevat Stengårdin mietteet liikkeelle, mutta erityisen kiinnostunut hän on ihmisistä.
– Miksi he toimivat kuten toimivat, ja millaisia oikeutuksia he antavat teoilleen?
Myös ilmiöt kiinnostavat naista, mutta niitäkin hän tuppaa tarkastelemaan ihmisen lävitse.
Pohdiskelevuutta on lisännyt humanististen alojen opiskelu. Niin on tehnyt myös muutama vuosi sitten alkanut teatteriharrastus.
Kokemuksellista pohdintaa
Näytteleminen ja näytelmät avaavat pohdintoihin omanlaisensa tulokulman.
– Huomioni keskittyy roolihahmoni elämään ja olemukseen. Tietyn ihmiskohtalon kautta elän pohdittavan asian. Näytelmät ovat kokemuksellista elämän oppimista ja pohtimista.
Tuo kokemuksellisuus on asioiden ja ihmismielten sisään sukeltamista. Empatiaan ja toisten asemaan taipuvaiselle Stengårdille se on luontevaa.
Fiktio onkin hänelle ominainen tapa ymmärtää asioita. Se saa mielikuvituksen juoksemaan. Fiktio laukaisee Stengårdin eläytymisen voimakkaammin kuin vaikkapa puhdas faktatieto: faktoista täytyy ikään kuin erikseen ponnistaa miettimään ihmiskohtaloita, mutta fiktion perustarkoitus on ohjata kokemuksiin ja tulkintoihin.
Näytelmien avulla Stengård pääsee pureutumaan hahmojen motiiveihin ja ajatusten juoksuun.
– Oikeassa elämässä ei voi päästä toisen ihmisen pään sisään siten kuin näytelmissä.
Toisaalta Stengårdia kiehtoo, että se, miten teksti on kirjoitettu, ohjaa eläytymistä ja ajattelua: ihminen saattaa vaikkapa puolustaa väärintekijää, jota ei normaalisti puolustaisi.
Näytelmän tekeminen avaa erilaisen oven pohdintaan kuin esityksen katsominen.
– Katsojana katsoo kokonaisuutta. Yleisölle voidaan näyttää asioita, joita kaikki hahmot eivät näe. Katsoja voi eläytyä eri henkilöihin, mutta näytellessä ihminen elää käsiteltävät asiat roolinsa näkökulmasta.
Tämänvuotinen Sampolan opistoteatterin näytelmä, Maria Jotunin Kultainen vasikka, on kutkutellut Suvi Stengårdin ajatusnystyröitä. (Kuva: Ville Hämäläinen)
Teksti ujuttaa tulkintoihin
Kun Stengård avaa näytelmäkäsikirjoituksen ensi kertaa, pohdinta ei heti räjähdä valloilleen vaan alkaa porista hiljalleen.
– Ensin luen tekstin kerran, jolloin saan yleiskuvan näytelmästä ja ehkä vahvan ensivaikutelman roolistani.
Useiden lukukertojen ja näytelmäryhmän kanssa keskustelun mittaan ajatukset kehittyvät, ehkä ihan eri suuntaan kuin aluksi.
– Alkuun lukeminen on mieleen painamista, mutta sitten, kun voi jo pohtia, mitä sanoo, voi tulla uusia tulkintoja ja näkökulmia.
Ensi vaiheissa pohdinta uppoutuu itse tekstiin – sen tapahtumiin, sanomaan, tulkintoihin. Mutta kun aatokset näytelmästä alkavat olla hioutuneita, ajattelu voi laajeta näytelmästä ulos sen käsittelemiin teemoihin yleisesti.
Lava upottaa kokemusten sisään
Vaikka lukiessakin näyttelijä pyrkii eläytymään roolihahmon sielunmaisemaan, vasta lavalla tämän nahkoihin pääsee kunnolla.
– Optimaalisessa tilanteessa uskon lavalla siihen, mitä hahmoni ajattelee.
Vielä harjoitus- ja esitysvaiheessa roolisuoritukseen syntyy uusia ideoita, vanhat vahvistuvat ja tulkinnan aukot täyttyvät vielä.
Lavan ulkopuolellakin ajattelu löytää uusia raiteita.
– Vaikka lavalla pääsisi tilaan, että on esittämänsä henkilö, todellisuuteen palatessa henkilön reaktiot saattavat naurattaa.
Myös ilmiöiden laaja mietiskely ottaa askelia, varsinkin kun niistä juttelee katsomossa olleiden tuttujen kanssa.
Hahmossa eläminen tuo perspektiiviä, jota ei muuten syntyisi.
– Kun ensi kertaa luin tämänhetkisen roolini, en voinut olla huomaamatta yhdenmukaisuuksia omaan elämääni. Kun olin tehnyt roolia ja pohtinut juttuja, osasin suhtautua elämäni tapahtumiin eri tavoin kuin ennen. Väitän, että teatteriharrastus vaikuttaa ajattelun ja identiteetin kehitykseen.
Näytelmästä ikkuna isoisän äitiin
Kantaaottavia esityksiä suosiva Sampolan opistoteatteri, jossa Stengård harrastaa, on omiaan ruokkimaan naisen mietteliästä luontoa. Herättelevä oli tämänvuotinen Maria Jotunin Kultainen vasikka -näytelmäkin.
– Ensin tulkintani oli hyvin dramaattinen. En osannut ottaa näytelmää komediana, koska siinä tehdään vääryyttä. Toteutuksen myötä aloin nähdä komediallisen puolen.
Stengård heräsi pohtimaan maailmaa näytelmän ulkopuoleltakin. Mieleen hiipivät mietteet naisen asemasta, Stengårdin omasta elämästä sekä siitä, millaista näytelmän tapahtuma-aika oli tuolloin nuoruutta eläneelle isoisän äidille.
– Roolin tekeminen on vaatinut ajattelemaan, mutta se on tullut pakottamatta. Näytelmän teko on ollut ajatuksellisesti hedelmällistä.
Sampolan opistoteatterin Kultainen vasikka -esityksiä vielä 21. tammikuuta kello 19 ja 25. tammikuuta kello 15. Sammonkatu 2, Tampere.
Viimeisimmät kommentit