Ylöjärvellä aloittanut lorupiiri sukeltaa lorujen riemastuttavaan ja leikkisään mutta myös opettavaiseen maailmaan.
Leo-poika ihmettelee sadelorua. Äiti Maikki Suomi (takana) ropistaa leikkisadetta poikansa otsalle sormenpäillään. Ohjaaja Pia Krutsin (etualalla) lausuu lorua ja antaa ohjeita.
Yhdeksän kuukauden ikäinen Leo-poika tiirailee ympärilleen hieman ihmeissään mutta kiinnostuneena. Vauva on nimittäin ihan uudenlaisessa tilanteessa.
On lorupiirin ensimmäinen tunti, ja piirin vetäjä aloittaa tuokion tutustumisleikeillä.
Esittäytymiskierros jää lyhyeen, sillä Leo ja hänen äitinsä Maikki Suomi ovat tunnin ainoat osallistujat. Muut ilmoittautuneet eivät ole päässeet paikalle, eikä sana uudesta harrastuspiiristä ole tainnut vielä kiiriä kaikkien korviin.
Kolmikko ei anna tämän haitata menoa, vaan hetki jatkuu yhä uusilla leikeillä ja hassun sanailun virralla.
Hypähdellään Körö, körö, kirkkoon -lorun tahdissa ja pompitaan jäniksenä, kun on Hoppeli hopp -leikin vuoro. Lorupussista löytyy milloin mitäkin hauskaa.
Hymy kirpoaa Leon kasvoille, kun hän saa levittää kätensä siiviksi tai kun äiti ropisuttaa sormenpäillään leikkisadetta pienokaisen otsalle.
Toisteista ja touhukasta
Kokoontumiskerrat toistavat tiettyä peruskaavaa. Toki matkan varrella mukaan tulee uusia loruja ja vanhoja jää pois, mutta tiettyjen rutiinien kertaus luo lapsille turvallisen tunteen.
Toisteinen loruttelu opettaa lasta myös kommunikointiin:
– Lapselle tulee hetki, jolloin hän tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, piirin vetäjä Pia Krutsin sanoo.
Ohjaaja korostaa tuntiensa toiminnallisuutta. Pieni lapsi nauttii touhusta. Loruleikkien avulla lapsi oppii myös hahmottamaan kehoaan. Erilaiset rallatukset tutustuttavat esimerkiksi ruumiinosiin. Myös rytmi on pikkuiselle tärkeä juttu.
– Lorut ovat syntyneet arjen rutiinien yhteyteen. Niitä on lausuttu esimerkiksi kylpyyn mentäessä, pukeuduttaessa tai käytäessä syömään.
Kieli saa siivet
Lorut tukevat lapsen kielellistä kehitystä.
Harkiten muotoillut säkeet alkusointuineen, riimeineen ja sanoineen herättelevät lasta havainnoimaan ja oppimaan kieltä.
– Kirjoitettu kieli ja lorut ovat itsessään sellaisia, että lapsi ei kuule niitä normaalissa arkikielessä, Krutsin sanoo.
Maikki Suomikin on jutellut ja lueskellut satuja pojalleen, jotta tämän kielitaito pääsisi silmulleen. Loruihin hän ei kuitenkaan ole vielä perehtynyt.
– Katsotaan, miten poitsu innostuu. Hän on vauhdikas kaveri, joten ajattelin, että olisi hyvä saada hengellistäkin ravintoa, äiti hymyilee.
Vauvojen tuokion jälkeen parivuotiaiden ryhmään saapuvan Fannin äiti Sini Helin kertoo, että tytön kanssa on luettu, loruteltu ja laulettu.
– Kyllä se on vaikuttanut puheen kehitykseen. Kovasti Fanni höpöttää, Helin hymyilee.
Ohjaajan mukaan lapsen altistaminen rikkaalle kielelle on tärkeää, jotta vesselistä kasvaisi aktiivinen kielenkäyttäjä.
– Lapsi oppii ymmärtämään kieltä ja käyttämään sitä luovasti.
Lorujen luovuus perustuu olemassa olevan kielen lisäksi nonsenseen, eli höpöhöpöön, tuulesta temmattuihin sanoihin.
Nonsense tukee äänteiden havainnointia, kun joitain äänteitä voidaan tuottaa korostetusti. Nonsense ei kuitenkaan ole vain puheen pärinää naperon korvissa:
– Lapsi oppii jo pienenä erottamaan oikeat sanat hassuttelusta.
Nonsensessa on siis ennen kaikkea kyse kielellisestä leikistä. Jo vauva osaa nauraa huvittavalle ääntelylle, ja puhuva pienokainen voi heittäytyä luovaksi omaa höpöhöpöään tuottamalla.
Aktiiviseksi kielenkäyttäjäksi kasvaminen auttaa rakentamaan myös identiteettiä.
– Kun lapsi voi hullutella ja leikkiä, hänelle tulee tunne, että hän osaa tehdä jotain kielellä. On myös tutkittu, että sellaiset nuoret, joiden kielellinen ilmaisu ei ole kovin rikasta, syrjäytyvät muita helpommin. He eivät pysty aina ilmaisemaan kunnolla ajatuksiaan.
Toki harva pyrkii loruttelulla välttämään lapsensa tulevaa syrjäytymistä, mutta tutkimus on hyvä esimerkki kielen moninaisista vaikutuksista ihmisen elämään.
Perinnettä tutuksi
Piiri vie osallistujansa myös opettavaiselle matkalle perinteen maailmaan.
Moni nykyvanhempi ei osaa loruja.
– Isovanhempia ei välttämättä ole lähellä. Aikanaan lorut välittyivät, kun suku asui saman katon alla.
Lorupiirin yleisönä ovatkin paitsi lapset, myös vanhemmat. Leikkien lomassa Krutsin kertoilee vanhemmille lorujen taustoja ja kiintoisaa knoppitietoa. Aikuiset voivat myös nautiskella lastenkulttuurista löytyvistä piilomerkityksistä, jotka eivät avaudu pienokaisille.
Vanhojen lorujen rinnalle ohjaaja tuo uusia loruja.
– Nykykirjailijat ansaitsevat päästä esille hienoilla loruillaan. Modernisointi myös viihdyttää. Vaikkapa ”Lennä, lennä, leppäkerttu, presidentin taskuun. Popsi linnan keittiössä puurot pressan laskuun” kuulostaa nykykuulijasta hauskalta.
Krutsinin mukaan vielä jonkin aikaa sitten puhuttiin, ettei lorutteluperinnettä enää harrasteta paljon. Nyt perinne on ottanut uudelleen tuulta siipiensä alle.
– Tämä liittyy laajaan murrokseen. Vauvakulttuuria on tullut paljon lisää, ja ihmiset kaipaavat kokeilua ja elämyksiä. Myös vanhan arvostus on tullut pintaan vähän kaikessa. Lisäksi lastenkulttuuria on varmasti rikastuttanut sekin, että lasten asemaa pyritään koko ajan parantamaan.
Viimeisimmät kommentit