Koko upean hieno suvi meloen sujuvi

Yksi kesään liitettävistä mielikuvista on eittämättä laineen liplatus. Jos tahtoo itse laittaa veteen vähän tavallista enemmän vauhtia, yksi hyvä vaihtoehto on osallistua ylöjärveläisen liikunta-alan yrityksen Hiking Travelin melonnanohjauksiin.
Hiking Travelin melonnanohjaaja Tapio Tyllilä on kokenut lajinsa taitaja. Hän viihtyy niin retki- kuin koskimelonnankin parissa.

Hiking Travelin melonnanohjaaja Tapio Tyllilä on kokenut lajinsa taitaja. Hän viihtyy niin retki- kuin koskimelonnankin parissa.

Melontatreenit järjestetään Tampereen Kaupinojalla keskiviikkoisin.
Tarjolla on muun muassa kajakki- ja intiaanimelonnan alkeita ja jatko-opiskelua sekä taitoa vaativia eskimokäännöksiä.
Puolentoista tunnin mittaisia harjoituksia vetää toisen polven melontaguru Tapio Tyllillä sekä hänen assistenttinsa Lauri Mansikkamäki.
Harjoitteet Kaupinojalla alkoivat toukokuun alussa ja jatkuvat aina syyskuun puoliväliin saakka.
Ekspertin mukaan melonta on laji, johon pääsee nopeasti sisälle. Melonta on erityisen hyvää treeniä ylävartalolle.
– Aloittelijat käyttävät aika paljon käsien lihaksia, vaikka itse asiassa melonnassa pitäisi harjoittaa paljon enemmän ylävartalon lihaksia eli selkä- ja vatsalihaksia. Näiden mainittujen lihasryhmien pitäisi olla ensisijaisessa käytössä, Tapio Tyllilä opastaa.
– Melonnan aloittaminen on helppoa. Treenaamisen voi startata esimerkiksi vakaalla intiaanikanootilla. Sillä pääsee hyvin melonnan makuun. Melonta sopii erinomaisesti myös hartiaseudun lihasten jännityksen laukaisijaksi. Merkityksellistä on koko kropan kierto. Työtä ei tehdä vain hauiksilla, Lauri Mansikkamäki huomauttaa.
Vesi on varsinkin kesällä miellyttävä elementti, mutta silti aloittelijan on hyvä lähteä ensimmäisille melontareissuille kokeneen kaverin kanssa.
– Tulokkaan ei kannata lähteä yksin reissuun. Häntä kokeneempi kaveri pystyy tarvittaessa auttamaan, jos matkalla syntyy ongelmia, Lauri Mansikkamäki opastaa.

Hyvä vaihtoehto

Kaikki urheilulajit ovat varmasti paikkansa ansainneet liikuntalajien kartalla ja pystyvät auttamaan kuntoilijaa kohti parempia saavutuksia.
Osa lajeista on kuitenkin sellaisia, että ne eivät sovellu kovin optimaalisesti kaikille kuntoilun harrastajille. Juoksu laittaa nivelet koetukselle. Jos nivelien rasitusta pitää välttää, silloin esimerkiksi melonta on hyvä vaihtoehto.
– Meloen pystyy tekemään helposti usean tunnin mittaisia reissuja. Harvoin kukaan lähtee viiden tunnin pituiselle juoksulenkille. Melontaan sisältyy myös retkeilyn elementti: meloja voi ottaa eväät mukaan ja nauttia luonnon rauhasta, Lauri Mansikkamäki summaa.
Kokenut melonnan harrastaja pystyy opastamaan uuden tulokkaan nopeasti harrastuksen piiriin.
– Pidempään harrastaneiden melojien oppiin on hyvä mennä. Jos ei tahdo mennä kaupalliseen opastukseen, on järkevää pyytä apua itseään kokeneemmalta harrastajalta esimerkiksi oikeasta melontatekniikasta.
– Jos harjoittelee pitkään, jopa vuosia yksikseen, saattaa olla, että henkilö tekee harjoitteita radikaalisti väärin. Melonnan tekniikkaa, kuten esimerkiksi käännöksiä, on järkevä treenata osaavan tekijän kanssa, Mansikkamäki vinkkaa.
– Toki melonnan makuun pääsee itsekseenkin, mutta kaverin kanssa lajista saa vielä enemmän irti, Mansikkamäki vertailee.

Melonnan elämyksellisyys

Melonnan harrastamisessa kannattaa luonnollisesti varautua Suomen kesän suurestikin vaihteleviin sääoloihin.
– Kelin mukainen varustus on kaikkein tärkeintä. Kannattaa varautua säiden muutoksiin. Esimerkiksi vaihtovaatteet on hyvä pakata mukaan, Lauri Mansikkamäki opastaa.
Melonta on harrastus, jossa yhdistyy sekä fyysinen kunto että liikunnan henkiset näkökulmat.
– Jos nauttii vedestä elementtinä ja toisaalta maisemista, silloin melonta on hyvä vaihtoehto. Itselleni melonta on nimenomaan retkeilyä. Melonnassa saan olla lähellä veden pintaa, mikä merkitsee sitä, että voin olla kosketuksessa luontoon. En ole sellainen extreme-urheilja, joka tykkäisi meloa kuohuvissa koskissa hampaat irvessä, melontaosaaja Mansikkamäki analysoi.
Lauri Mansikkamäki on saanut melontaoppinsa työnantajiltaan.
– Sekä Tapio että Pekka Tyllilä ovat opastaneet melonnan saloihin. Olen päässyt lajiin sisään hyvien ohjaajien valmennuksessa. Osaamiseni on kasvanut alkeiskurssin jälkeen sillä yhdellä ja oikealla tavalla: melomalla, melomalla ja melomalla, Mansikkamäki kiteyttää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?