Parma sulkee Ylöjärven betonielementtitehtaan – ”kysyntä hiipunut”

Soppeenmäen maamerkki hiljenee

Suomen johtava betonielementtivalmistaja Parma lopettaa toimintansa Ylöjärvellä. Yhtiö sulkee Soppeenmäessä sijaitsevan perinteikkään tehtaansa kesäkuun puolivälissä.
Päätöksen myötä työnsä menettää 20 betonialan ammattilaista. Samalla päättyy osa ylöjärveläistä teollisuushistoriaa.
– Tämä tehdas on ollut toiminnassa 1970-luvulta lähtien. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että näin käy, pääluottamusmies Jari Suoranta sanoo.
Parma Oy:n tehtaalla Soppeenmäessä on valmistettu betonielementtejä satoihin suuriin rakennushankkeisiin. Kesäkuussa tehdas suljetaan. Laajan teollisuuskiinteistön tulevaisuus on toistaiseksi hämärän peitossa.

Parma Oy:n tehtaalla Soppeenmäessä on valmistettu betonielementtejä satoihin suuriin rakennushankkeisiin. Kesäkuussa tehdas suljetaan. Laajan teollisuuskiinteistön tulevaisuus on toistaiseksi hämärän peitossa.

Suorannan mukaan sulkemispäätös ei tullut parmalaisille yllätyksenä. Yhtiössä on käyty viime vuosina lukuisia yt-neuvotteluja, joiden aikana myös Ylöjärven tehtaan jatko on kyseenalaistettu monta kertaa.
Työpaikan menetys tekee silti kipeää.
– Fiilis on katkeranhaikea. Olemme olleet löysässä hirressä jo pitkään, mutta uskoimme selviävämme tästä, Suoranta kuvailee.
13 vuotta Parmalla työskennellyt pääluottamusmies on nähnyt yhtiön alamäen aitiopaikalta. Kun Suoranta aloitti, Soppeenmäen tehtaalla huhki peräti 90 betonityöntekijää. Viime vuosina luku on pienentynyt tasaiseen tahtiin.
Muun muassa ontelo- ja tekniikkalaattoja valmistava tehdas on hiljentynyt luonnollisesta syystä.
– Kysyntä on vähentynyt. Vaikka tuotteemme ovat yleisiä ja tarpeellisia, ei niitä kannata tehdä, jos ostajia ei ole, Suoranta hymähtää.
Viime vuoden lopulla Parma lomautti suurimman osan Soppeenmäen tehtaan työvoimasta. Ylöjärven 20:stä parmalaisesta töihin sai tuolloin jäädä vain seitsemän henkilöä.
Keväällä edessä olivat jälleen uudet yt-neuvottelut. Niiden tulos julkistettiin viikko sitten.
– Nyt kaikki saavat lähteä ja ovet pistetään kiinni. Ehdotimme, että toimintaa olisi jatkettu uusilla tehostamistoimilla, mutta tämä ei työnantajalle kelvannut, Suoranta kertoo pettyneenä.

Toimitusjohtaja: ei vaihtoehtoja

Parman korkeat sementtisiilot ovat seisseet nykyisillä paikoillaan kauan. Soppeenmäessä liikkuville ne ovat arkinen näky.

Parman korkeat sementtisiilot ovat seisseet nykyisillä paikoillaan kauan. Soppeenmäessä liikkuville ne ovat arkinen näky.

Pohjimmiltaan Parma Oy:n ongelmissa on kyse maailmantalouden alakulosta. Rakennusala on perinteisesti ollut erittäin herkkä suhdanteiden heilahteluille.
Juuri nyt moni iso rakennushanke on jäissä. Tämä näkyy suoraan betonielementtien kysynnässä.
Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkalan mukaan vaikeudet alkoivat toden teolla parisen vuotta sitten.
– Rakentamisen kokonaisvolyymi on nyt todella alhaalla. Näin hiljaista ei ole ollut 1990-luvun lamavuosien jälkeen, hän sanoo.
– Etenkin toimitilarakentaminen on vähissä. Asuntorakentamisen osalta tilannetta voi vielä pitää kohtuullisena, toimitusjohtaja tarkentaa.
Ylöjärven tehtaan sulkemista Tuukkala pitää kipeänä mutta tarpeellisena päätöksenä. Yhtiön on hänen mukaansa pakko tehostaa toimiaan, jos se mielii olla jatkossakin alansa suurin.
Rakennusalan heikon suhdanteen lisäksi sopeuttamistoimia perustellaan Parman heikentyneellä markkina-asemalla ja ranskalaisen emokonserni Consoliksen kannattavuustavoitteilla.
– Uskon, että kurssimme kääntyy nyt parempaan päin. Sitä, milloin kysyntä lähtee taas nousuun, emme tietenkään osaa ennustaa, Tuukkala kommentoi.

”Työllistymisnäkymät huonot”

Soppeenmäen betonielementtitehdas sulkee ovensa lopullisesti kesäkuun puolivälin tienoilla. Jari Suorannan mukaan osalle irtisanottavista on tarjottu määräaikaisia töitä muilta Parman tehtailta.
– Mutta yleisesti ottaen työllistymisnäkymät ovat tällä alalla nyt huonot. Moni harkitsee varmasti kouluttautumista uuteen ammattiin, hän arvelee.

Parma Oy

Mikä: Suomen suurin betonielementtien valmistaja
Liikevaihto (v. 2014): 138,1 miljoonaa euroa
Tulos (v. 2014): –0,4 miljoonaa euroa
Työntekijöitä (v. 2014): noin 600
Tehtaat ja toimipaikat: Forssa, Hyrylä, Joutseno, Kangasala, Kotka, Kurikka, Nastola, Nummela, Nurmijärvi, Rusko, Uurainen ja Ylöjärvi (lopetetaan kesäkuussa 2015)
Muuta: osa kansainvälistä Consolis-konsernia

Lähde: parma.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?