Veittolan saunalla on nyt uudet omistajat – kaupunki myi saunan 2000 eurolla ja vuokrasi tontin

Kaupunginhallitus on päättänyt myydä Veittijärven rannassa sijaitsevan Veittolan saunan Jukka ja Annmari Takalalle, jotka ostivat Veittolan kartanon vuonna 2017.

Saunan kauppahinnaksi on sovittu 2 000 euroa. Hinnassa on huomioitu kesällä 2018 aiheutuneet tulipalon vahingot, jotka saivat alkunsa salamaniskusta. Myös saunan 648 neliömetrin kokoinen tontti vuokrataan Takaloille 900 euron vuosimaksulla. Vuokra-aika on 20 vuotta.

Veittolan sauna on kuulunut aiemmin Veittolan kartanon rakennuksiin. Sauna siirtyi Ylöjärven kaupungin omistukseen maakauppojen yhteydessä elokuussa 2016, kun kaupunki osti Veittolan maa-alueen Suomen Kulttuurirahastolta.

Tyhjillään ollut Veittolan kartano ympäristöineen jäi kuitenkin Suomen Kulttuurirahaston omistukseen siihen asti, että vuonna 2017 Anna-Mari ja Jukka Takala ostivat kartanon ja tilan rakennukset.

Takalat ilmaisivat kiinnostuksensa myös kaupungin omistamaa rantasaunaa kohtaan, joka on kuulunut aikoinaan selkeästi Veittolan tilan kokonaisuuteen. Niinpä saunasta tehtiin kaupat.

Ylöjärven Uutiset kertoo myöhemmin, millaisia remontointisuunnitelmia Takaloilla on uuden saunansa varalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?