Hyvinvointiraportti herätti huolta valtuustossa, vaikuttamistoimielimien uudistus palautettiin valmisteluun

Ylöjärven kaupungin viime vuoden hyvinvointiraportissa esille nousseet asiat herättivät huolta valtuutetuissa. Erityinen huoli nousi nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Valtuusto käsitteli maanantain kokouksessaan hyvinvointiraportin lisäksi myös kaupungin vaikuttamistoimielimiin ehdotettuja muutoksia.

Kaupunginhallitus ehdotti valtuustolle, että ensi kesänä alkavalla valtuustokaudella Ylöjärven kaupungissa on toimieliminä vammais- ja vanhusneuvosto, pohjoinen kumppanuuspöytä, keskinen kumppanuuspöytä, eteläinen kumppanuuspöytä, kulttuuriparlamentti, liikunnan seuraparlamentti ja nuorisovaltuusto. Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan nykyiset neuvostot, kuten Kuru- ja Viljakkala-neuvostot lakkauktettaisiin.

Valtuustossa kuultiin päätösehdotukseen kaksi muutosesitystä, mutta niitä ei käsitelty, koska SDP:n valtuutetun Jussi-Pekka Ahosen ehdotus koko asian palauttamisesta valmisteluun hyväksyttiin.

Jussi-Pekka Ahosen (sd.) palautusehdotus meni selvästi läpi valtuustossa. (Arkistokuva)

– Kumppanuuspöytämallin valmistelu on ollut puutteellista. Taloudellinen puoli valmistelussa on unohdettu kokonaan. On edetty hieman liian vauhdikkaasti ja on haluttu luoda jotain uutta, mutta sen tarve on kaikille oikeastaan hämärän peitossa, Ahonen perusteli.

Ahosen palautusehdotus hyväksyttiin äänin 40–11.

Huoli etenkin nuorisosta

Kaupungin hyvinvointiraportista valtuutetut nostivat esiin etenkin nuorten pahoinvoinnin lisääntymisen. Lisääntyneet ovat myös tupakkatuotteiden kokeilu, sokerillisten juomien käyttö ja koulukiusaaminen.

– Kouluikäisten lasten ja nuorten tilastot ovat karua luettavaa. Haluaisin korostaa kokonaisvaltaista tukea hyvinvoinnista, joka lähtee vanhempien jaksamisesta ja lapsiperheiden tukemisesta moninaisilla eri keinoilla. Päihdekasvatuksen tärkeyttä ei voi jättää huomiotta, mutta myös mielekkään tekemisen löytäminen voi olla asia, jolla asioihin voidaan puuttua. Pitäisi löytää nekin lapset, joiden perheillä ei ole voimavaroja kannustaa ja ohjata lapsia mielekkään tekemisen pariin, vihreiden valtuutettu Tiia Lipsonen sanoi.

Perussuomalaisten valtuutettu Erja Pelkonen kiinnitti huomiota siihen, että koulukiusaaminen on lisääntynyt Ylöjärvellä vuodesta 2021 alkaen.

– Kiusatuksi joutuminen ja kiusaamisessa mukana oleminen ovat yleistyneet erityisesti 8- ja 9-luokilla. 10 prosenttia kertoi kokeneensa kiusaamista viikoittain, Pelkonen totesi.

Karita Jäppinen (kok.) nosti esiin segregaation torjumisen. (Arkistokuva)

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Karita Jäppinen toivoi, että kaupunki suuntaisi varoja lapsiperheiden välisten erojen tasaamiseen, ja että palveluita kohdennettaisiin alueellisesti.

– Asunto- ja tonttitarjonnassa pitää huomioida segregaatiota ehkäisevät asiat, kuten alueellinen monipuolisuus, Jäppinen sanoi.

Vasemmistoliiton valtuutettu Anna Jukantupa puolestaan totesi, että ennusteet lupaavat Ylöjärvelle tulevaisuudessa eriarvoisuuden kasvua.

– Eikä Suomen hallituksen toiminta sitä tällä hetkellä ainakaan ole vähentämässä, päinvastoin. Tarvitaan kuntia korjaamaan ja pelastamaan tilannetta. Meillä pitäisi olla aidosti tarjolla sellaisia monipuolisia palveluja, jotka oikeasti ovat kaikkien saavutettavissa, Jukantupa linjasi.

Jenni Kiiskinen huomautti, että yksi nuorten ahdistusta lisäävä aihe on ilmastokriisi. (Arkistokuva)

Vihreiden valtuutettu Jenni Kiiskinen muistutti, että tutkimusten mukaan ekokriisi aiheuttaa nuorissa ahdistusta ja ilmaston kuumeneminen on varsinkin nuorissa yksi erityisesti ahdistusta lisäävä aihe.

– Ratkaisu ei ole lakaista tätä aihetta maton alle ja ummistaa siltä silmiä. Se mikä auttaa ilmastoahdistuksessa, on elää itse merkityksellistä elämää ja toimia itse sen mukaisesti. Eli sen sijaan, että on lastu laineilla apaattisesti niin toimijuus kyllä auttaa ahdistukseen, Kiiskinen sanoi.

Keskustan valtuutettu Pekko Sivonen nosti esiin esimerkin avulla, miten vaikeaa lapsiperheiden on saada apua Ylöjärvellä. Hänen mukaansa Ylöjärvellä ei ole tällä hetkellä saatavilla matalan kynnyksen apua.

– Itse olen joutunut taistelemaan kaksi vuotta siitä, että meidän perhe saa apua, emmekä ole sitä saaneet. Kuinka paljon Ylöjärvellä on perheitä, jotka eivät jaksa nostaa kättä sen puolesta, että saavat apua? Pahoinvointi syntyy tämän tapaisista asioista ja sitten luovutetaan, tulee alkoholismia ja väkivaltaa. Me olemme selvinneet ystävien avulla, mutta yhteiskunta auttaa vasta sitten, kun on tapahtunut poliisiasia. Ja se on liian myöhäistä, Sivonen sanoi.

Valtuutettujen keskuudessa nousi esiin huoli myös nuorisotilojen riittävyydestä Ylöjärvellä, varsinkin nyt, kun nuorisotila Olka on erittäin huonossa kunnossa. Nuorisotiloja vaativat lisää etenkin perussuomalaisten valtuutetut.

Kolme uutta vakanssia

Riitta Koskinen piti monta puheenvuoroa maanantain kokouksessa. (Arkistokuva)

Maanantain kokouksessa valtuusto hyväksyi Teivon-Mäkkylän projektiorganisaatioon liittyvien toimien perustamisen. Niinpä kaupungin tekniikka- ja ympäristöosastolle perustetaan Teivon-Mäkkylän kaava-alueen kehittämistä varten projektipäällikön, markkinointisuunnittelijan ja hankeasiantuntijan toimet.

Kaupunginvaltuusto päätti myös palauttaa valmisteluun vastauksen valtuustoaloitteeseen, joka koski joukkoliikenteen vaihtoehtoisten järjestämistapojen kustannusvertailua. Palautusehdotuksen teki keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Koskinen, jonka ehdotus hyväksyttiin äänin 28–23.