Tarkka täti

Olen tarkka. Inhoan epämääräisyyksiä. Näen riskejä. Selvittelen ja varmistelen asioita.
Tuo otsikkokin minun piti tarkistaa. Kyllä, olen täti, koska veljilläni on lapsia. Kirjoitin siis aivan oikein.
En tarvitse vinkkejä esimerkiksi siihen, kuinka uskaltaa avata suunsa kokouksessa. Jos jokin seikka minua vaivaa, en uskalla olla hiljaa. Minun on vaikeaa hyväksyä, että asioita välillä hoidetaan eri tavalla kuin, miten on sovittu tai luvattu.
Onneksi on myös paljon tilanteita, joissa voin turvallisin mielin luottaa muihin ihmisiin: esimerkiksi kun päätettävät pykälät on ammattimaisesti ja perustellen valmisteltu, minun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään muuta kuin kiittää.
Osa tuttavistani taitaa pitää minua ärsyttävänä pilkunviilaajana. Mutta kun sillä pilkullakin voi joskus olla merkitystä!
Sitä paitsi minuakin ärsyttää. Miksi sanotaan yhtä, jos kuitenkin tarkoitetaan toista? Miksi tuttava esittää lounaskutsun ja lupaa pian palata asiaan – eikä koskaan palaa? No ehkä häneltä meni kanssani ruokahalu.
Miksi puhutaan, vaikkei oikeasti ole mitään todenperäistä tai muuten järkevää sanottavaa?
”Ei sitä vielä ole kirkossa kuulutettu” lienee yksi ärsyttävimmistä hokemista. Erityisesti henkilöiltä, jotka eivät edes käy kirkossa.
Eipä ole kuulutettu, ei. Eikä koskaan kuulutetakaan vaikkapa ylihuomisen säätä tai sitä, toteutuuko aikomamme suunnitelma vai ei.
Toki tiedän, että edellä mainitsemani lainaus on vertauskuvallinen, eikä sitä ole syytä tulkita sanatarkasti. Mutta esimerkiksi sillä, miten asiat kirjataan sopimuksiin tai muistioihin, voi myöhemmin olla paljonkin vaikutusta – ja siksi niissä tilanteissa pitäisi mielestäni toimia täsmällisesti.
Tiedän toki myös, että minun olisi syytä kasvaa ja kehittyä näissä(kin) asioissa. Pääosa ihmisistä on kuulemma suurpiirteisempää porukkaa kuin minä – ainakin juuri niissä kysymyksissä, joissa itse olen tarkka.
Enkä minäkään kaikessa tarkka ole. Vaikka olen tarkka ”paperilla”, niin silti esimerkiksi omat konkreettiset paperini (ja monet muutkin tavarani) ovat usein melko sekaisin. Välillä toimin muuten vaan epäloogisesti.
Joka tapauksessa yritän erottaa olennaisen epäolennaisesta. En enää puutukaan jokaiseen epäkohtaan, jonka huomaan. Välillä minulla on jopa ihan höveli tunne.
Voin antaa tämän kolumninkin mennä näin, vaikka tekisikin mieli vielä parannella. Huimaa! Kenties myös vapauttavaa?

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.