Mitalisade Miska Salosen johdolla

Ylöjärven Shotokanin karatekat saalistivat peräti yhdeksän mitalia karaten SM-kisoissa.

Ylöjärveläisten ykköstähti Pyynikin palloiluhallissa oli Miska Salonen kahdella SM-kullalla.
Salonen voitti alle 61-kiloisten poikajunioreiden ottelun. Finaalissa kaatui Tapanilan Erän Kalle Puotiniemi.
Salonen voitti myös kadettien eli 14–15-vuotiaiden poikien alle 63-kiloisten ottelun. Loppukamppailussa Salonen päihitti Lohjan Kamppailukeskuksen Rasmus Kiiskisen.
Miikka Salonen sijoittui puolestaan hopealle alle 70-kiloisten poikakadettien sarjassa. Salonen hävisi finaalissa Rajakylän Karateseuran Johannes Korpelalle.
Nuutti Vuori otti kaksi hopeaa. Vuori oli toinen poikajunioreiden alle 55-kiloisten sarjassa. Loppuottelussa hän hävisi espoolaisen Meido-Kan Karaten Andrea Lylylle.
Alle 57-kiloisten poikakadettien finaalissa Vuori taipui Hämeenlinnan Karateseuran Maximilian Ollilalle.
Otto-Ville Tuli saalisti kaksi pronssia. Ensimmäinen mitali tuli alle 21-vuotiaiden miesten alle 84-kiloisten sarjasta. Tulen edelle kiilasivat Meido-Kan Karaten Samuli Kerminen ja Nurmijärven Shotokanin Mikko Remes.
Tuli oli kolmas myös poikajunioreiden yli 76-kiloisten ottelussa.
Kahteen SM-pronssiin ylsi myös Anna Vuori. Vuori oli kolmas naisten yli 61-kloisten sarjassa sekä alle 21-vuotiaiden naisten alle 68-kiloisten sarjassa.
Rajakylän Karateseuraa edustavat ylöjärveläinen Jimi Helin keräsi SM-kisoista kolme hopeamitalia. Helin oli toinen miesten avoimessa sarjassa, alle 75-kiloisten miesten sarjassa sekä alle 21-vuotiaiden miesten alle 75-kiloisten sarjassa. Näissä jokaisessa sarjassa Helin hävisi seurakaverilleen Aaro Tuomiselle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?