Ryhdin B-tytöt hävisi tiukan kotipelin

23.10.2018 15:32

Peli Kalevan Pallon naisia vastaan oli ensimmäinen oikea kotipeli ryhdittärille muutamaan vuoteen. B-tytöt kuitenkin taipui vastustajalle kotiyleisön edessä.
Peli Kalevan Pallon naisia vastaan oli ensimmäinen oikea kotipeli ryhdittärille muutamaan vuoteen. B-tytöt kuitenkin taipui vastustajalle kotiyleisön edessä.

Lähtökohta peliin oli siis kutkuttava kotiyleisön edessä. B-tytöt lähti peliin rennolla ja hyvällä asenteella.

Kaksi ensimmäistä erää eivät kuitenkaan sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Joukkue oli vastustajaan nähden jäljessä jokaisella osa-alueella, sillä vastaanotto ja syöttö eivät toimineet niin kuin piti. Myös passi- ja hyökkäyspeli olivat liian vaisuja.

Toiseen erään ylöjärveläisjoukkue sai onnistuneita suorituksiakin ensimmäistä enemmän ja hyökkäyksiin tuli hieman enemmän rauhallisuutta ja tarkkuutta. KaLe kuitenkin voitti kaksi erää lukemin 15-25 ja 20-25.

Kolmanteen erään joukkue lähti uudella asenteella samalla kokoonpanolla kuin ensimmäiseen. Uusi mahdollisuus palkittiin erävoitolla 25-21. Erän onnistuja oli Emilia Hänninen, joka oli tehokas sekä etu- että takakentällä.

Kolmannessa erässä syötöt alkoivat kulkea paremmin, kun joukkue sai itseluottamuksensa takaisin. Torjunnat onnistuivat myös tässä erässä paremmin kuin kahdessa aikaisemmassa. Erän lopussa Inka Yläkangas tuli Salli Joutsenvirran tilalle suoraan syöttämään ja pelasi erän loppuun asti.

Neljänteen erään lähtiessä joukkue teki seitsemän pistettä heti alkuun. Ryhdin aikalisän jälkeen tilanteessa 1-6 joukkue asennoitui uudelleen. Erää edettiin siten, että kummatkin joukkueet olivat johtoasemassa tasapuolisesti.

Erän loppua kohti näytti jo siltä, että ottelu etenee viidenteen erään. Ryhti kuitenkin menetti muutaman pisteen johtoasemansa. Ryhdin vastaanotto pehmeni lopulta, eikä joukkue saanut kovia hyökkäyksiä aikaan. Kale otti muutaman pisteen eron kiinni ja vei erän tiukasti mutta ansaitusti 24-26.