Väsähtäneet sankarit

Napaiirin sankarit ei ihan lähde lentoon kolmannessa osassaan. Olemassaolon kriisit ja äijähuumori kohtaavat vain ohimennen.

Ensimmäinen Napapiirin sankarit -leffa seitsemän vuotta sitten oli hulvattoman hauska mutta samalla jotenkin koskettava. Digiboksin metsästys juonen kannattelijana oli hersyvä ja omaperäinen ajatus.

Kakkososa muutama vuosi sitten jätti vähän pettyneen olon, vaikka edelleen välillä nauratti. Etenkin Inarin (Pamela Tola) ja hänen exänsä Pikku-Mikon (Kari Ketonen) kohtaaminen oli överiydessään mahtava.

Saaga jatkuu taas, ja tällä kertaa ei enää naurata yhtään. Elokuun lopussa ensi-iltansa saaneessa Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannessa osassa vässykkä Janne (Jussi Vatanen) on menettänyt elämänhalun. Janne päättää lähteä tunturivaellukselle etsimään itseään.

Se siitä ajatusten tuulettamisesta, kun mukaan änkeää pari kaveria kaljapullot rinkassa kilisten. Jannen vihkoonsa rustaamat coelhomaiset ajatukset saavat kaverit ratkeamaan naurusta. Ja tietysti reissun aikana eksytään reitiltä.

Parasta leffassa on helsinkiläispariskunta, johon kolmikko törmää tunturissa. Pariskunta (Heidi Lindén ja Jarkko Niemi) on niitä, joita ennen kutsuttiin hipstereiksi. Kliseet ilmentyvät sopivan hienovaraisesti.
Kun Janne toikkaroi tunturissa, puoliso Inari (Pamela Tola) yrittää kohentaa asemiaan työmarkkinoilla samalla, kun osallistuu kaverinsa työpaikan porukan kanssa suopotkupallokisoihin. Kohtaamisesta – yllätys, yllätys – exän kanssa ei irtoile samanlaista kipinää kuin ennen.

Napapiirin sankarit 3

Tampereella Finnkinon teattereissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?