Tapahtumien kesä

Tämän viikon Ylöjärven Uutisissa, kuten useissa tämän kesän julkaisuissa olemme kertoneet monista erilaisista kesätapahtumista, joita yhdistykset ja kaupunki ovat järjestäneet ympäri Ylöjärveä.

Kesä on totutusti ohjelmarikasta aikaa, pois lukien pandemia-aika, jolloin ihmisten ilmoille ei saanut tai uskaltanut poistua kotipiiristä. Edelleen tuo aika näkyy tapahtumissa. Ihmisiä mahtuisi enemmänkin mukaan rientoihin. Myös vapaaehtoisista, jotka usein mahdollistavat isompien tapahtumien järjestämisen, on enenevässä määrin pulaa.

Ylöjärvellä on panostettu erityisesti kulttuuri-, lasten- ja kylätapahtumiin. Kaupungin suositut näyttelytilat esittelevät eri alojen taiteilijoiden töitä. Monipuolinen Lasten museopäivä sai kiitosta niin lapsilta kuin heidän huoltajiltaan. Kylä- ja kirppistapahtumat vetävät väkeä tapaamaan tuttuja ja tutustumaan laajemmalti kotiseutuun.

Musiikkitapahtumia on hengellisestä rokkiin ja klassisesta jazziin. Viime viikonloppuna rokattiin Vahannassa. Tulevana viikonloppuna viihdytään koko perheen voimin Mökkirokissa, ja monet jo odottavat syksyn kruunaavaa kaupunkijazzia.

Ehkä yksi, joka loistaa tällä hetkellä poissaolollaan on isot urheilutapahtumat. Kaupungin ytimessä on Räikän urheilukenttä, joka aiemmin toimi monien urheilukilpailuiden näyttämönä. Juhannuksena useat yleisurheiluhuiput saapuivat kisaamaan Ylöjärvelle. Erityisesti pikajuoksijat tekivät huipputuloksia Räikän nopealla radalla.

Tänä vuonna on kuitenkin urheiltu metsien siimeksessä. FIN5 ja European Masters Games kokosivat yli 1 000 suunnistajaa Teivoon ja tulevana viikonloppuna pyöräsuunnistajat valloittavat Pinsiön metsät.

Suuremmalle, kaiken kansan urheilutapahtumalle olisi varmasti kysyntää. Puitteita Ylöjärvellä kyllä riittää.