Tehot irti kesällä

Liikuntakeskus Ateenassa starttasi kolme kuukautta kestävä monipuolinen ryhmävalmennus, jossa liikutaan viikoittain kuntosalilla tai maastossa.

– Ryhmävalmennuksessa motivaatio liikkumiseen löytyy helposti, koska erityisesti ryhmän tuki ja yhdessä tekeminen motivoivat ihmisiä. Tavoitteet on helpompi saavuttaa, kun kivan tekemisen kautta löytää rutiinin liikkumiseen, kertoo Liikuntakeskus Ateenan omistajapariskunnan toinen puolisko Joonas Salo.

Ateenan Kesäcross-valmennus on tarkoitettu kaikentasoisille liikkujille. Osallistuja saa määrittää oman tasonsa ja tavoitteensa, ja kaikki liikkeet harjoitellaan valmennuksessa perusteellisesti. Toiminnallisia harjoituksia ja intervallitreenejä tehdään välillä ulkosalla, ja lisäksi on luvassa kuntosalitreenejä.

Mikäli osallistuminen mietityttää, on Salolla antaa muutama vinkki.

– Ensimmäiselle osallistumiskerralle saa tulla mukaan veloituksetta. Jos Kesäcross-harjoittelu ei tunnu omalta, on Ateenassa tarjolla myös paljon muita treenausvaihtoehtoja.

– Aloittaminen on aina se vaikein osuus, ja aloittaa tulisi aina rauhallisesti. Kun uudelle asialle antaa mahdollisuuden, voi itselleen löytääkin vaikkapa uuden elämäntavan tai uusia ystäviä, hän kannustaa.

Kesäcross

Tiistaisin kello 19–20 Liikuntakeskus Ateenassa 17. toukokuuta – 9. elokuuta, pois lukien 21. kesäkuuta. Maksullisessa valmennusryhmässä ei edellytystä jäsenyyteen liikuntakeskuksessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?