Onneksi edustuspuolisot ovat mennyttä aikaa

Ylöjärven Uutiset marssitti näyttävästi viime numerossaan paikkakuntalaisten eteen kaupunginjohtaja Jarkko Sorvannon puolison. Lukijat ovat ennättäneetkin kysyä monta kertaa viime kuukausien aikana, milloin paikallislehti esittelee rouva Katariina Sorvannon.

matti_paakirjoitus_320x194pxlKatariina Sorvannon laaja haastattelu sai suuren huomion ylöjärveläisten keskuudessa. Lukijapalautteen mukaan paikkakuntalaiset ovat hyvin tyytyväisiä siitä, että kaupunki sai uuden aktiivisen toimijan. Rouva Sorvanto on ennättänyt mennä jo moneen touhuun mukaan, koska hän uskoo tutustuvansa ylöjärveläisiin ja Ylöjärveen parhaiten arjen monipuolisessa elämässä.
Muutamien lukijoiden huomio on kiinnittynyt Katariina Sorvannon haluun osallistua paikalliseen kunnalliselämään ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös maakunnalliseen ja valtakunnalliseen politiikkaan. Joidenkuiden mielestä kaupungin ykkösvirkamiehen puolison olisi pysyttävä tiukasti poissa kunnallispolitiikasta.
Maailma on onneksi muuttunut.
2000-luvulla yhdenkään avioliiton kultaiseen satamaan purjehtineen ei oikeasti tarvitse jättää omaa elämäänsä elämättä sen takia, että kumppanilla sattuu olemaan jokin tietty virka tai asema. Jokainen ihminen voi rakentaa oman elämänsä sisällön mieluisakseen.
Katariina Sorvanto on ollut hyvin aktiivinen toimija jo hyvin pitkän aikaa. Häntä ovat kiinnostaneet yhteiskunnalliset asiat vuosikausia.
Demokratian toimivuuden kannalta merkityksellisintä on se, että jokainen yhteiskunnan jäsen voi osallistua niihin tehtäviin, joihin esimerkiksi äänestäjät antavat valtakirjansa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?