”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Tämä Tuntemattoman sotilaan Koskelan lause on monelle jäänyt mieleen. Tätä lausetta kuulee sanottavan usein vielä tänäkin päivänä.
Kun keskustellaan Tuntematon sotilas -kirjasta, olen kuullut usein sanottavan, että tärkeilevä Lammio on huono johtaja, ja puolestaan Koskela on rehti ja kansanomainen. Mutta eihän Lammiossa kaikki ole väärää, eikä Koskelassa ole kaikki oikeaa. Koskelahan oli oikeastaan lepsu käskyjen välittäjä, joka rivien välissä jopa kyseenalaisti kurin.
Koskela edusti pitkään sitä ihannetta, jota kohti suomalaisen miehen ja etenkin johtajan piti kehittää itseään. Lammiota pidettiin esimerkkinä siitä, millainen johtaja ei saisi olla. Sota asetti ja asettaa johtamiselle tiukat vaatimukset. Lammio ajatteli kokonaistilannetta, vaikka se ei miellyttänyt hänen alaisiaan.
Lehdon luonnetta kuvaa taas kovuus, säännöistä välittämättömyys ja aggressiivisuus. Hänestä saa kuvan, että hän on säälimätön, tyly ja julmakin. Todennäköisesti karu ja turvaton lapsuus oli muokannut luonnetta ja katkeruus kaikesta oli piste iin päälle.
Kirjan Riitaoja oli ujo, arka, ahdistunut ja pelokas. Häntä Lehto vihasi, koska todennäköisesti näki Riitaojassa omia aikaisempia luonteenpiirteitään.
Minkähänlaisia olisivat nuo kyseiset henkilöt tämän päivän Suomessa?
Koskelan tyyppisiä ihmisiä on varmaan joka työmaalla. Hiljaisia, seurallisiakin. He hoitavat omat työnsä ja asiansa, puuttumatta juuri muiden elämään millään tavalla. Suuren liikeyrityksen vastuuulliseksi johtajaksi ei Koskelasta tosin taitaisi olla. No firman pikkujouluissa Koskela saattaisi kyllä nousta vaikka pöydälle laulamaan ja tanssimaankin.
Entä Lammio? Siviilielämässä Lammio olisi varmasti luotettava, vastuuntuntoinen, mutta silti ehkä melko huono seuraihminen. Hän valitsisi seuransa tarkasti, eikä istuisi iltaa joka jätkän kanssa. Voisin nähdä Lammion poliisijohtajana tai rehtorina – kuri ja järjestys olisivat hänelle merkittäviä, velttoilu ei miestä miellyttäisi.
Tämän päivän Lehto, saman tyyppisestä kasvualustasta lähtöisin kuin hän, voisi helposti olla päihderiippuvainen. Takana hänellä olisi rikostaustaa ja mahdollisesti jo vankilareissujakin. Päämäärätöntä ajelehtimista päivästä ja paikasta toiseen. Ilman minkäänlaista koulutusta tai halua siihen. Rahat tulisivat Kelasta ja jostain harmaalta alueelta. Pettymysten sietokyky olisi heikko ja parisuhteet väkivallan sävyttämiä.
Toisaalta Lehto voisi olla rakennuksella töissä, hoitaa hommansa hyvin ja käydä poikansa kanssa katsomassa vaikka urheilutapahtumia. Onneksi ihminen voi aina jotenkin vaikuttaa kohtalonsa kulkuun.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Saisko olla rosvopaistia? (Vaikka ei mennyt ihan putkeen)
Tehokkuus ennen kaikkea – Ennen katsoin rannekellosta vain ajan
Ylöjärven muuttuneet kasvot – monella meistä on juuret maalla
Raskaista ulkotöistä siisteihin sisätöihin – enää ei ole paluuta ”Posti-Sannan” aikaan
Jako kahteen ja koronapassi matkalle mukaan
Jatkosodan ja koronataistelun vaikutuksissa on hieman samankaltaisia piirteitä
Kesäteatterilava Kuuselaan – kulttuuriväki kiittäisi ja varmaan moni muukin
Olipa kerran Kuukylä-hanke – Siitä olisi voinut muodostua matkailun vetonaula
Valon hehkua tunnelin päässä, vaikka vessareissu voi yllättää kesken kilpailun
Kalevalan kerääjä – Moottorikelkka kaverinaan hän olisi kerännyt runot Kalevalaan viikossa
MM-kisat lähestyvät: Mitaliodotukset ovat kovat vai ovatko sittenkään?
Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata
Elämä osaa yllättää – ennen koronaa vauhtisokea yhteiskuntamme kävi jotenkin ylikierroksilla
Kulunut vuosi 2020 on ollut ikävän ankea: Mitä vuodesta jää jäljelle?
Miten sinä voit? – Älä hylkää iloa ja toivoa!
Sanailua yksinäisyydestä: ”Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella”
Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut
Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa
Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa
Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät
Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet
Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät
Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia
Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista
Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta
Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti
Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo
Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle
Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin
Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun
Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee
Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin