Timo Jokinen: Juokseminen ei olekaan helppoa

Pyöräillessäni useita kertoja kesän aikana uimaan Räikän rantaan pysähdyin katsomaan urheilukenttää, joka huokaili hiljaa yksinäisyydessään. Vain muutaman nuoren urheilijan olen nähnyt kesän aikana kentällä juoksemassa. Missä ovat nuoret juoksijat?
timo jokinen

Timo Jokinen sanoo kuuntelevansa paljon musiikkia, jossa ei ole sanoja. – Tšaikovski ja Chopin ovat erinomaisia. Toisaalta olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Esimerkiksi Beatles, Eput ja vaikkapa Nightwish ovat hyviä.

Kun itse olin nuori joskus 1970-luvulla, me muutaman kaverin kanssa suorastaan ”asuimme” Räikän kentällä. Siellä oltiin joka ilta. Päivälläkin kävimme hyppimässä ja juoksemassa. Otimme aikaa, kuka juoksee pikamatkat nopeimmin.

Vauhditonta kolmiloikkaa ja pituutta harrastettiin myös joka päivä. Kentänhoitajat tulivat meille melkein läheisimmiksi kuin omat vanhempamme – ainakin hyvin tutuiksi.

Yleisurheilu olikin tuohon aikaan suosituin harrastus urheilun puolella. Nyt tilanne on ollut jo pitkään toinen ja yleisurheilu ei enää pääse kolmen suurimman urheilulajin joukkoon. Harrastetuimmat kilpalajit ovat jalkapallo, jääkiekko ja salibandy.

Juokseminen on itselleni vieläkin helppoa vai onkohan sittenkään…? Olen koko ikäni hölkännyt Harjun maastoja ristiin rastiin. Lähes joka polku noissa maastoissa on tuttu.

Pienen tauon jälkeen lähdin jälleen kesällä hölkkäilemään tuttuihin maastoihin. Kävi niin, että joko kuntoni on selvästi heikentynyt tai mäet ovat jyrkentyneet. Ensimmäinen vaihtoehto on tietenkin oikea.

Täytyy tunnustaa, että mäet ottivat koville. Jalka ei tahtonut nousta millään. Mäen päällä täytyi heti huilata. Paniikki iski: kuntopohjani on murentunut. Olin maitohapoilla. Hopeatielle asti jaksoin juuri ja juuri hölkätä. Meinasin jo soittaa: tulkaa hakemaan minut kotiin. No, ylpeys ei antanut periksi vaan kävelin hiljakseen kohti Julkujärven majaa.

Hetken käveltyäni tuttu kaveri tuli kevyesti hölkäten vastaan ja sanoi: mikset hölkkää vai käveletkö mieluummin? Sanoin, että on tullut juostua jo tosi kovaa useampi kilometri ja nyt tasoittelen hiukan, jotta jaksan taas juosta kovaa takasin.

Kaverin mentyä istahdin hetkeksi kannon kulmalle puhaltamaan ja ajattelin, että täydestä meni varmaan toi juttu. Lähdin pikkuhiljaa hölkkäämään, mutta jalat painoivat ja olivat kankeat kuin tukit. Iltakin alkoi jo hämärtyä. Käännyin ympäri ja lähdin takaisin, jotta ehdin ennen pimeän tuloa kotiin. Julkujärven majalle saakka en sillä kertaa päässyt.

Otsa märkänä kävellessä muistelin kaiholla aikoja, kun juokseminen oli kevyttä ja mäet eivät hidastaneet kulkua yhtään. Juokseminen oli lennokasta ja helppoa. Nyt oli mielessä vain nopea pääsys kotiin ja saunaan, jonka jälkeen terassilla kuuluisikin tuttu ääni: ”piff!”

Aloin ymmärtää, miksi Räikän juoksuradat ovat niin tyhjiä. Juokseminen onkin vaativaa, raskasta ja tylsääkin. Juostessa ei voi huilata hetkeäkään, ei edes alamäessä.

Toisaalta, kun hankkii kuntoa niin juokseminen on hyvin antoisaa, helppoa ja sitä haluaa tehdä joka päivä. Ja sitten jaksaa tehdä mitä vain muutakin. Siis lenkille!

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.