Unelmia vai todellisuutta?

Tampereen Taidehalli TR1:ssä on vielä muutaman päivän ajan esillä kiehtova näyttely. Kahden kansainvälistä uraa tehneen taiteilijan video-installaatiot herättävät paljon ajatuksia.
Stillkuva Hanna Ojamon videoteoksesta RUSH. (Kuva: Taidehalli TR1:n tiedotuskuvat)
Stillkuva Hanna Ojamon videoteoksesta RUSH. (Kuva: Taidehalli TR1:n tiedotuskuvat)

Hanna Ojamon ja Anna Nykyrin näyttely on nimeltään Uudelleen löydettyjä unelmia.
Vuosina 2006–2013 valmistuneet lyhytelokuvat pohjaavat kaikki arkistofilmimateriaaliin, jonka välityksellä taiteilijat tarkastelevat yksilön suhdetta ympäristöön sosiaalisista, poliittisista ja taloudellisista näkökulmista. Lopputuloksena tuttu materiaali saa uusia merkityksiä, jotka ovat jääneet vakiintuneiden ja valtaapitävien selitysten varjoon.
Nykytaiteen museo Kiasman amanuenssi Kati Kivinen on kuvaillut Ojamon ja Nykyrin työtapaa seuraavasti:
− Näyttelyn taiteilijoille työskentely arkistokuvamateriaalin kanssa merkitsee, ei yksin menneen jälkien ja todisteiden löytämistä, vaan myös arkiston auktoriteetin ja kompetenssin kyseenalaistamista. Ojamo ja Nykyri työstävät liikkuvan kuvan kollaaseissaan menneen ja nykypäivän välistä rajapintaa. He pohtivat yksilön ja aikakauden identiteettiä sekä historian ja muistin merkityksiä.

Korutonta kerrontaa

Anna Nykyri käyttää filmiä ja arkistomateriaaleja luodessaan dokumentaarisia elokuvia ja elokuvallisia videoinstallaatioita. Fiktiivisen ja dokumentaarisen kerronnan rajapinnalla liikuskelevat videoteokset pysäyttävät katsojan.
Yksi Nykyrin tunnetuimpia teoksia on Five Fragments of the Extinct Empathy eli Viisi fragmenttia empatian luonteesta. Se käsittelee naisten kokemaa väkivaltaa.
Näin videon viime kesänä Wäinö Aaltosen museon kesänäyttelyssä. Sen pelkistetty ja arkinenkin tarina pysäytti äärelleen.
Nykyri on kertonut käsittelevänsä töissään usein poliittisia teemoja, kuten valtaa ja kontrollia. Juuri tätä tekee Five Fragments of the Extinct Empathy – ihmisen tasolla ja koruttomasti.

Kuvaajat ja räpsijät

Ojamon ja Nykyrin näyttelyn kanssa samanaikaisesti  TR1:ssä on esillä Valokuvauksen opiskelijat ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely. Siihen on valittu teoksia kuuden valokuva-alan koulun opiskelijoilta.
Näyttely pohtii, mitä on olla ammattilainen valokuvaaja aikana, jolloin kaikista on tullut valokuvaajia.
Summer School -näyttely on tilaisuus nähdä, miltä valokuva ja valokuvien kautta käsitelty maailma näyttävät juuri nyt.

 

Hanna Ojamo ja Anna Nykyri: Dreams reconstructed – Uudelleen löydettyjä unelmia Taidehalli TR1:ssä Tampereella 5. tammikuuta saakka.