Kahden naisen loukussa

Raviradan arki näyttäytyy sekä dramaattisena että unettavana elokuvassa Ajomies. Leffa kuvaa tavallisen miehen tunnemyrskyä herkullisen viipyilevästi.
Ajomies kuvaa Antin (Matti Laine) sisäistä kamppailua hienovireisesti. (Kuva: Filmikamari)
Ajomies kuvaa Antin (Matti Laine) sisäistä kamppailua hienovireisesti. (Kuva: Filmikamari)

Antti (Matti Laine) työskentelee raviradan ratamestarina. Lähtöauton ajaminen on ollut hänen vastuullaan niin kauan, että homman luovuttaminen uusiin käsiin tuntuu vaikealta. Mutta pakko on, sillä Antti ja Riikka-vaimo (Veera Degerholm) ovat muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Riikalla on siellä uusi motivoiva työ, Antilla ei mitään.
Lähtöauton tuleva kuski on Mari (Elina Ylisuvanto), joka haluaa kiihkeästi osoittaa hoitavansa duunin moitteettomasti. Antin opettaessa Maria ilmassa kihisee muutakin kuin työhön liittyvää jännitystä. Marilla ja Antilla on ollut suhde jo jonkin aikaa.
Kesä etenee verkkaisesti kohti loppuaan. Hevoset ravaavat kehäänsä, ja Antin ajatukset kiertävät omaa kehäänsä Riikan ja Marin välillä. Välillä tuntuu, ettei vaimo ymmärrä häntä tarpeeksi. Muutto 600 kilometrin päähän pelottaa, mutta Antti tukahduttaa tunteensa.

Jännitystä ja raukeutta

Ratamestarin pitää työssään hallita raskaita koneita ja vähän arvaamattomia eläimiäkin. Omien tunteiden hallinta ei tunnu Antista yhtään niin helpolta. Kun kahden naisen loukku alkaa puristua, saa Antti lisääkin murhetta: hänen isänsä kuolee.
Ravirata on elokuvalle hieno miljöö. Ravilähdön dramatiikka on taltioitu herkullisesti. Samoin arkipäivinä raviradan huoltomontussa vallitseva raukean unettava tunnelma. Paikalla pyörii myös Antin salaviisas appiukko (Tapio Aarre-Ahtio).

Päättämätön mies

Ajomies on elokuvaajina paremmin tunnettujen J.-P. Passin ja Jarkko T. Laineen esikoiselokuva ohjaajina. Kaksikko myös käsikirjoitti elokuvan, mutta miehet paljastivat elokuvan kohtaukset pääroolien esittäjille vasta kunkin kuvauspäivän aamuna.
Työtapa toimii. Näyttelijät ovat herkkiä ja hereillä.
Ajomies on hienovireinen ja pieni elokuva, mutta samalla se on täynnä ihmiselämän suurta draamaa. On kuolemaa, talokauppoja ja omien tunteiden kanssa kamppailua. Anttia painavat syyllisyys ja päättämättömyys.
Ajomies elokuvateatteri Niagarassa Tampereella.