Syksyn piristys

Tämän viikon lauantaina Tampereen taidemuseossa avautuu näyttely nimeltä Kesän kaipuu – Matka naivismin maailmaan. Talossa nähdään pitkästä aikaa perinteistä, esittävää kuvataidetta.
Lea Pihkala: Tukiaisia odotellessa. (Kuva: Tampereen taidemuseo)
Lea Pihkala: Tukiaisia odotellessa. (Kuva: Tampereen taidemuseo)

Jos jo suret syksyn pimeyttä ja talviajan hämärryttämiä iltoja, kokeile, josko tämä näyttely auttaisi. Olen varma, että poistut ainakin hippusen hymyilevämpänä.
Hyväntuulinen ja humoristinen näyttely esittelee lähes 200 teoksen voimin naivismin kotimaisia huippuja sekä uusia vivahteita naivismiin tuovia ulkomaisia taiteilijoita. Iloa ja värejä näistä teoksista ei ainakaan puutu!
Vaikka väreillä hersytellään, naivismi on muutakin kuin lastenkirjamaista kuvitusta.

Leikittelyä ja iloa

Naivistien teokset ovat yleensä kertovia ja tunnelmiltaan vilpittömiä, optimistisia ja jopa humoristisia. Hassuttelu ja oivallukset näkyvät usein myös teosten nimissä.
Naivismin iloista ja leikittelevää aihemaailmaa on hyödynnetty näyttelyn visuaalisessa ilmeessä.
Esillä olevat työt ovat peräisin Suomen Gallupin säätiön naivistisen taiteen kokoelmasta. Kokoelmaa esitellään näin laajasti nyt ensimmäistä kertaa.
Kesän kaipuu -näyttelyssä on mukana suomalaisia alan huippuja kuten Alice Kaira, Nikolai Lehto, Pirkko Lepistö ja Martti Innanen.
Lisäksi näyttely esittelee Suomessa harvoin nähtyjä ulkomaisten naivistien teoksia, jotka tuovat uusia ja jännittäviä vivahteita perinteiseen käsitykseen naivismista. Taidemuseon keskikerroksessa on esillä esimerkiksi Katja Medvedevan, Nikolai Almanovin, Tatjana Elenokin ja Marit Björnegrenin teoksia.

Kesän kaipuu – Matka naivismin maailmaan 2.11.2013–2.2.2014 Tampereen taidemuseossa.