Ihmisäänen lumo

Tampereen Sävel -tapahtumassa pääosassa on ihmisääni. Ja se taipuukin moneksi.
Tamperelainen Do-Mi-Nutz esiintyy Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa 6. kesäkuuta. (Kuva: Janne Hämäläinen)
Tamperelainen Do-Mi-Nutz esiintyy Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa 6. kesäkuuta. (Kuva: Janne Hämäläinen)

Kuoro- ja lauluyhtyemusiikin festivaali Tampereen Sävel osoittaa, miten monipuolinen instrumentti ihmisääni on. Tekniikkaakaan ei tarvitse pelätä, sillä sen avulla maailman vanhimmasta instrumentista saa vielä enemmän irti.
Tanskalaisviisikko Postyr Project ihastutti edellisessä eli kahden vuoden takaisessa Tampereen Sävelessä sekä tuomariston että yleisön. Yhtyelaulukilpailussa sen elektroninen äänimaailma erottui edukseen.
Ensi viikolla tanskalaiset palaavat Tampereelle. Nyt he ovat yksi Tampereen Sävelen pääesiintyjistä. Oma konsertti on keskiviikkoiltana Klubilla.
Postyr Projectia on kutsuttu innovatiivisen vokaalimusiikin edelläkävijäksi, koska yhtye yhdistää ihmisääntä ja elektroniikkaa omaperäisesti. Yhtye vie kuulijansa viihdyttävälle, houkuttelevalle ja hätkähdyttävälle matkalle popin, balladien ja kokeellisen musiikin keinoin.

Meri ja Maria

Tampereen Sävelen konserttiohjelman kotimaisia kohokohtia on kamarikuoro Key Ensemblen esiintyminen. Kiinnostavimpiin suomalaisiin kuoroihin lukeutuva turkulainen Key Ensemble on saanut kehuja puhtaasta ja täyteläisestä soinnistaan sekä innovatiivisista konserttiohjelmistoista.
Tällä kertaa kuoro on tarttunut Maremarismaria-nimiseen kokonaisuuteen. Laulut kertovat siis ainakin merestä – ja Mariasta.
Pääteoksena kuullaan Mikko Heiniön Key Ensemblelle säveltämä Maria Suite. Se tarkastelee Neitsyt Mariaa ja äitihahmoa viidestä näkökulmasta. Maria Suitelle vastinparin tarjoaa Lauri Mäntysaaren Arnaía. Se kertoo mereen heitetystä Penelopesta, merenkulkija Odysseuksen vaimosta, joka nostettiin vedestä täydellisen vaimon ja äidin rooliin sopivana hahmona.
Nämä kaksi teosta ja henkilöhahmoa kiteyttävät konsertin teeman: kahden turkulaisen säveltäjän mereen ja myyttisiin naishahmoihin kietoutuvan musiikin.
Teokset yhdistää iki-ihana Ave Maris stella. Heikki Klemetin sovitus keskiaikaisesta piæ cantiones -sävelmästä taitaa olla kaikkien suomalaisten kirkkokuorolaulujen äiti.
Puoliammattilaisen kuoron ensilevy Missa Baltica palkittiin Suomessa vuoden 2011 kuorolevynä ja USA:ssa parhaana klassisena albumina Contemporary A Cappella Recording Award 2012 -äänitekilpailussa. Key Ensemblen kansainvälistä uraa on vauhdittanut valinta Yleisradion edustajaksi vuoden 2013 Let the Peoples Sing -kuorokilpailuun, jossa kuoro on selvittänyt tiensä Luxemburgissa lokakuussa käytävään finaaliin.
Key Ensemblen taiteellinen johtaja on Teemu Honkanen.

Kansainvälinen festivaali

Festivaali alkaa ensi viikon keskiviikkona yhtyelaulukilpailulla. Torstaina pyörähtää käyntiin kuorokatselmus. Kilpailussa ja kuorokatselmuksessa on osallistujia muun muassa Saksasta, Ranskasta, Namibiasta, Slovakiasta ja Latviasta.
Yhtyelaulukilpailun päätöskonsertti lauletaan torstaina kello 18. Kuorokatselmuksen päätöskonsertti on sunnuntaina kello 14.

Tampereen Sävel 5.−9. kesäkuuta.