Askelia eteen ja taakse

01.07.2015 13:00

Ylöjärven Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä näkyy taiteilijoiden rakkaus luontoon. Myös Sauli Niinistö on löytänyt istumapaikkansa huoneen keskeltä.
Vaikka Tauno Jokisen puuveistokset kiinnittävät katsojan huomion, saa muistakin vuosinäyttelyn teoksista paljon irti, kun jättää kiireen kotiin.
Vaikka Tauno Jokisen puuveistokset kiinnittävät katsojan huomion, saa muistakin vuosinäyttelyn teoksista paljon irti, kun jättää kiireen kotiin.

Ylöjärven pääkirjasto Leijan galleriatilaan on tuotu esille 25 taideteosta. Huomio kiinnittyy ensin Tauno Jokisen upeisiin pieniä yksityiskohtia pursuaviin veistoksiin, sillä korokkeella istuskelee presidentti Niinistö vieressään nuori Vihdantekijä.
Tänä vuonna kuvataiteilija Elina Kujansuu valitsi tarjolla olleista teoksista näyttelyyn sopivimmat. Hän kertoo koonneensa Ylöjärven Taideyhdistyksen jäsenten osaamista ja taituruutta sekä materiaalien käsittelyn taitoa ja luomisvoimaa esittelevän kattauksen. Tänä vuonna erityisesti luonto toimi taiteilijoiden innoittajana.

Kokonaiskuva vai yksityiskohtia

Koska taulujen arvioiminen tuntuu vaikealta tehtävältä, opastaa Ylöjärven Taideyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jaana Pärssinen taiteen tekemisen saloihin ja tekniikoihin.
Pärssinen kehottaa katsomaan tauluja sekä läheltä että kaukaa, sillä teoksista voi löytää erilaisia ulottuvuuksia eri etäisyyksiltä katsottaessa.
Esimerkiksi Kristiina Lähteenmäki-Heinin tummasävyinen akryylimaalaus Katsojan silmässä avaa erilaisia näkymiä läheltä katsottuna. Taulusta voi löytää vaikkapa pienen lapsen ja vanhemman. Myös Marjo Nallin hyvin selkeän elefantin kuvan Old and Wise mustasta taustasta löytyy uusia yksityiskohtia läheltä tarkastelemalla.
Maalaustekniikoista puhuttaessa Pärssinen esittelee Asta Tervokosken akvarelleja, jotka kaikki on tehty eri tavoin. Esimerkiksi Paratiisi on maalattu märälle pinnalle, kun taas Joenrannan kevät näyttää sisältävän tarkkoja siveltimenvetoja.

Lisää teoksia esille

Tulevaisuuden varalle sekä Kujansuulla että Pärssisellä on toiveita. Kujansuu kannustaa taiteilijoita kokeilemaan siipiään myös esimerkiksi yhteiskunnallisia, vakavia ja kantaaottavia aiheita käsittelemällä.
Pärssinen toivottaa yhdistykseen tervetulleiksi uusia jäseniä. Esimerkiksi nuoret taiteen harrastajat ja vaikkapa käsityötaiteen tekijät voisivat tuoda näyttelyihin lisää monimuotoisuutta.
Mutta eipä tämänvuotisessa näyttelyssäkään vikaa ole. Ripustustekniikan rajoitteista huolimatta esille on saatu tunnelmallinen kokoelma.

Ylöjärven Taideyhdistyksen vuosinäyttely avattiin 23. kesäkuuta ja se on avoinna 10. heinäkuuta saakka Ylöjärven pääkirjasto Leijan aukioloaikoina maanantaista perjantaihin kello 10–19. Taideyhdistys järjestää myös kaikille avoimen maksullisen kulttuuriretken Orivedelle 19. heinäkuuta. Ilmoittautumiset osoitetaan numeroon 040 582 8504.

Kommentointi on suljettu.