Maalatessaan Timo Saari haluaa yllättää itsensä. Hänen teoksissaan toimivat roiskeet ja värikerrokset.
Timo Saari saapuu tapaamiseemme pari isoa jätesäkkiä kainalossaan. Kun mustat säkit on riivitty pois, paljastuu pino maalauksia, joissa akryyliväreillä ja guassilla maalatut kuviot heittäytyvät abstrakteihin muotoihin. On paljon värejä ja sähäköitä, graafisiakin, kuvioita.
Tekijä itse nimittää maalauksiaan puolinaivistisiksi. Teos 19 -niminen kuva tuo mieleen Joan Mirón muotokielen.
− Miró-vaikutteet hoksasin itsekin. Wikipedia muuten määrittelee Mirón tyylin surrealistiseksi, mutta mielestäni se on ennemmin naivistis-abstraktinen, Timo Saari toteaa.
Heti Mirón mainittuaan Saari korostaa, että varsinaisia esikuvia hänellä ei ole.
− Jos joku olisi vuosi sitten näyttänyt minulle tällaisia kuvia ja sanonut, että teen pian tuollaisia, en olisi uskonut.
Pallo ja tikku
Tällä viikolla Saaren maalaukset roikkuvat jo Leija-kirjaston näyttelytilassa. Esillä on 20 täysin omanlaistaan kuvaa. Tai on niissä jotain yhteistä: pehmeä muotohakukieli, kuten tekijä sanoo. Ja kerroksellisuus.
Joskus oikea lopputulos syntyi vasta viiden värikerroksen jälkeen. Suikaleita alemmista kerroksista sai välillä jäädä näkyviin.
− Maalatessa haluan yllättää itseni. Matkan varrella on tullut mukaan yhä enemmän väriä ja uskallusta. Nyt yllätyin ainakin siitä, että sain kokonaisen näyttelyn kasaan, Saari hymyilee.
Saari työskenteli pitkään graafikkona mainostoimistossa. Julisteet olivat 1980-luvulla kova sana, ja julisteiden tekemisen Saari oppi huippukollegoiltaan Jukka Veistolalta ja Kyösti Varikselta. Saaren julisteita on päätynyt museoiden kokoelmiin muun muassa Coloradossa ja Tšekin Brnossa. Vuoden parhaat julisteet -kilpailussa on tullut menestystä.
− Esittävän kuvan tekeminen lähti mainostoimistoaikana.
Todellisuudessa taisi lähteä vähän aiemmin. Juuri koulunsa aloittaneelle Timolle tikku ja sen päässä pallo riittivät esittämään puuta. Opettaja vastusti moista taiteellista linjaa, ja vähitellen Timon ote kehittyi.
− Kansakouluaikana Pirjo ja minä edustimme aina luokkaa piirustuskilpailuissa. Joskus Kylli-täti oli tuomaristossa.
Kun Saari myöhemmin opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, Provinssirockin järjestäjät ottivat yhteyttä Seinäjoen omaan poikaan ja pyysivät suunnittelemaan festivaalijulisteen. Provinssirockin visuaalista ilmettä Saari teki vuoteen 2010 saakka.
Mielessä joka päivä
Juuri nyt Saari ei ole työelämässä. Maalaamiselle jää aikaa yhtä paljon kuin ammattilaisella.
Isoimmat maalaukset Saari tekee kätevästi kylpyhuoneessa, kun on ensin vuorannut lattian ja seinät suojapaperilla. Pienimpiä kuvia hän maalaa jopa television ääressä. Joskus neljän tunnin hurahtamisen huomaa vasta, kun käsi kipeytyy.
− Joka päivä teen jotakin maalaamiseen liittyvää, vähintään mietin seuraavaa teosta, hän sanoo.
Edellisen näyttelyn hän piti Leijassa viime vuonna. Silloin esillä oli akvarellivärein tehtyjä ja tietokoneella muokattuja kuvituksia.
Maalauksiin Saari kallistui vähitellen. Ensin hän kokeili hiilellä piirtämistä ja rasvaliitujen käyttöä. Kuviin piirtyi karikatyyrimäisiä hahmoja.
− Se tyyli ei kantanut.
Nyt abstraktit akryylimaalaukset tuntuvat hänen omalta jutultaan.
Vapaata laukkaa
Saari on huomannut, että luovuus on raakaa valintojen tekemistä. Hyväksyykö tekijä senhetkisen aikaansaannoksensa? Heittääkö kokonaan pois? Vai lähteekö vielä viilaamaan – ja jos, niin mihin suuntaan?
Joskus roiskeet antavat osviittaa ja auttavat näkemään, mihin suuntaan teosta kannattaa viedä.
− Käytän roiskeet hyväksi ja teen niistä tietoisen kokonaisuuden. Kaikkia ideoita ei voi koskaan toteuttaa. Tähänkin näyttelyyn minun piti tehdä maalausten lisäksi installaatio, mutta aika loppui kesken.
Katsojalle ja tämän ajatuksille Saari antaa reilusti tilaa. Ajatus saa vapaasti laukata kuvassa. Siksi maalauksilla ei ole nimiä. Tai siis on, mutta sellaiset kuin Teos 1, Teos 2 ja niin edelleen.
Timo Saaren maalauksia kirjasto Leijan näyttelytilassa 30. toukokuuta saakka.