Vaeltajan vinkit

Pohjoismaissakin on paljon nähtävää, muistuttaa Harri Ahonen. Hänen tuorein vaelluskirjansa ilmestyi juuri.
Viime kesänä Harri Ahonen käveli lähes 800 kilometriä. Lokakuussa hän alkoi kartoittaa paikkoja ja reittejä ensi kesän matkaa varten.

Viime kesänä Harri Ahonen käveli lähes 800 kilometriä. Lokakuussa hän alkoi kartoittaa paikkoja ja reittejä ensi kesän matkaa varten.

Viisitoista vuotta sitten Harri Ahonen opiskeli röntgenhoitajaksi ja oli lähdössä opiskelijavaihtoon. Vaihtoehdot olivat Ateena ja Tromssa. Lopputyön ohjaaja passitti Ahosen Tromssaan, koska arveli, että siellä saa keskittyä opintoihin ilman turhia virikkeitä.
Mutta Norjassa Ahonen löysi virikkeistä parhaan: vaeltamisen. Harrastus tosin alkoi onnettomasti.
– Ensimmäisellä vaelluksella eksyin. Ensin seurueesta, sitten polulta. Minulla ei ollut ruokaa, oli huonot varusteet ja alkoi sataa vettä, hän nauraa.
Kipinä jäi silti. Nyt Ahonen tuntee pohjoisen Skandinavian luonnon ja vaelluskulttuurin erinomaisesti. Esimerkiksi viime kesänä hän kulki Norjassa ja Ruotsissa yli 700 kilometriä. Kokemuksista on syntynyt kaksi kirjaa, joista on hyötyä muillekin reissaajille. Kaksi viikkoa sitten ilmestyi Keski-Skandinavian vaellusreitit ja toissa vuonna Pohjois-Skandinavian vaellusreitit.
Ahosen lempipaikkoja ovat Narvikfjellene ja Kebnekaisen vuoristoalue jäätiköineen, delta-alueineen ja kuumaisemineen.
Intohimoinen vaeltaja ei halua vetää suurta eroa päiväretkeilyn ja pidempien retkien välille. Ahosen mielestä on aina hienoa, kun ihminen lähtee liikkeelle. Ulkoilu hellii fyysisesti ja henkisesti.
– Harrastuksen voi aloittaa askel kerrallaan. Ensin iltapäiväretkiä, sitten yhden yön yli kestäviä retkiä ja vähitellen pidempää.
Etenkin Pohjois-Ruotsissa vaeltaminen on tehty helpoksi. Osa reiteistä on melko helppoja ja tarkasti merkittyjä. Tuvissa on hyvät varusteet patjoista, peitoista ja keittovälineistä lähtien.
Paras aika lähteä vaellukselle pohjoiseen on elo-syyskuussa. Ennen syyssateita vedenpinta on matalimmillaan.
Ensi tiistaina Ahonen vierailee Ylöjärvellä kertomassa vaeltamisesta. Luvassa on tarinoita ja käytännön vinkkejä. Asia numero yksi ovat kengät. Ne kannattaa viikonloppuretkellekin valita huolellisesti. Ei merkin perusteella, vaan omaan jalkaan sopiviksi.
– Rakko jalassa on vaeltajan ikävin pikkuvaiva.

 

Harri Ahosen luento vaeltamisesta Pohjois-Skandinaviassa 23. helmikuuta kello 18 kirjasto Leijassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?