Nella Honkaniemi paini upeasti Tallinnassa

Nuori ylöjärveläispainija Nella Honkaniemi sijoittui sarjassaan upeasti toiseksi erittäin kovatasoisessa Tallinna Openissa.
Nella Honkaniemellä on edessään valoisa tulevaisuus painissa. (Kuva: Annika Honkaniemi)

Turnaukseen osallistui yli 2 000 painijaa 27 maasta eri puolilta maailmaa. Turnaus on euroopan suurin painitapahtuma.

Honkaniemi paini vuonna 2004 syntyneiden 46-kiloisten sarjassa. Sarjassa oli Honkaniemen seurana 12 painijaa eri puolilta Eurooppaa.

Ensimmäisessä ylöjärveläistä vastaan asettui venäläinen Jekaterina Boitseva, jota vastaan Honkaniemi otteli vuotta aiemmin samaisessa turnauksessa. Silloin tuli tappio. Tällä kertaa Honkaniemi hallitsi ottelua ja voitti sen pistein 9–2.

Toisessa ottelussa Honkaniemi kohtasi liettualaisen Evelina Uselyten, jonka ylöjärveläislahjakkuus selätti ensimmäisen jakson loppupuolella.

Kolmennessa kamppailussa Honkaniemeä vastassa oli Muhoksen Voittoa edustava Eveliina Hanhisuanto. Honkaniemi voitti ottelun selvästi pistein 8–2.

Neljännessä ottelussa ratkaistiin lohkovoitto ja finaalipaikka. Honkaniemeä vastassa oli ukrainalainen Elysaveta Khoma, joka oli voittanut aiemmat ottelunsa ylivoimaisella pistevoitolla tai selätyksellä. Honkaniemi aloitti ottelun maltilla ja puolusti ukrainalaisen hyökkäykset pois. Paikan tullen Honkaniemi teki itse pisteitä ja otti lopulta ylivoimaisen pistevoiton.

Finaalissa ylöjärveläinen kohtasi ukrainalaisen Oleksandra Humeniukin, joka on kaksi vuotta Honkaniemeä vanhempi. Kamppailun alku oli tasaista taistelua ja tytöt saivat pisteitä vuorotellen. Ensimmäisen jakson päättyessä ukrainalainen johti kuitenkin kahdella pisteellä.

Toisen jakson Honkaniemi aloitti rytinällä ja käväisi johdossa. Lopulta Honkaniemi joutui kuitenkin taipumaan pistein 7–10.

Honkaniemi kertoi olevansa tyytyväinen, vaikka viimeinen kamppailu jäikin harmittamaan. Turnaus kuitenkin osoitti, ettei Euroopan kovin kärki ole kaukana ylöjärveläisen edellä.