Kuru-laivan haaksirikon muistojuhlaa vietettiin lauantaina Kurun seurakuntatalolla. Lauantaina tuli kuluneeksi päivälleen 90 vuotta siitä, kun laiva lähti kohtalokkaalle matkalleen Mustalahden satamasta. Lämminhenkinen juhla kokosi seurakuntatalon ääriään myöten täyteen väkeä.
Muistojuhla alkoi vapaamuotoisella kahvitilaisuudella. Juhlatilaisuuden avasi ja juonsi Kurun kappeliseurakunnan pappi Matti Mikkola. Ylöjärven kaupungin tervehdyssanat lausui kaupunginvaltuutettu Tapani Tienari. Seurakunnan puolesta väen toivotti tervetulleeksi kirkkovaltuuston puheenjohtaja Heli Vesaranta. Tampereen kaupungin tervehdyksen toi puolestaan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Aila Dündar-Järvinen.
Timo Saarinen kertoi historiikin kohtalokkaan päivän tapahtumista. Hän on Kuru-laivan kapteenin Onni Saarisen pojanpoika, ja on tutkinut Kurun kohtalon hetkiä. Totiset pojat ja Naapurin Onni -yhtyeet esittivät musiikkia puheiden välissä. Juhlan päätteeksi Ritva Latoniemi lausui Tunnelmakuvia Näsijärveltä, jonka jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus kertoa omia tai sukunsa muistoja haaksirikkoon liittyen. Muistojuhla päättyi seppeleen laskuun haaksirikon muistomerkille ja loppuhartauteen Tammikankaan hautausmaalla.
Onnettomuus kosketti koko seutua
Kurun haaksirikko on suurin rauhan aikana Suomen sisävesillä tapahtunut onnettomuus. Saarisen laskelmien mukaan 138 ihmistä menetti haaksirikossa henkensä. Onnettomuudessa menehtyi paljon lähiseutujen asukkaita. Länsi-Teisko menetti jopa viisi prosenttia asukkaistaan.
Yksi hukkuneista oli kurulainen 16-vuotias Helmi Rasi.
– Sukeltaja löysi hänet. Sanotaan, että hän oli kädet ristissä, rukousasennossa, Matti Mikkola kertoi.
Pirkkalalainen Jukka Pyhältö osallistui myös muistojuhlaan. Hänen mummonsa menetti onnettomuudessa kaksi siskoaan.
– He asuivat Kurussa, opiskelivat Tampereella ja olivat tulossa viikonlopuksi kotiin. En tiedä löytyikö toinen siskoksista, mutta toinen löytyi niin, että hänellä oli käsilaukku tiiviisti puristettuna kämmeneen, Pyhältö muistaa mummonsa kertoneen.
Kapteeni teki kaikkensa
Vaikka sää syyskuun seitsemäntenä oli Näsijärvellä myrskyisä, vilkas laivaliikenne kulki lähes normaalisti. Ennen Kurun lähtöä Ruovesi-laiva oli saapunut Mustalahden satamaan ja Ylöjärvi oli lähtenyt reitilleen. Mikään ei viitannut siihen, että kovista keliolosuhteista huolimatta aallokossa vaanisi kuolettava vaara.
Kapteeni Saarinen keskusteli vesille lähdöstä miehistön kanssa ja harkinnan jälkeen he lähtivät matkaan. Kuru joutui pian lähtönsä jälkeen Siilinkarin lähettyvillä kovaan aallokkoon. Näsijärven selältä vyöryi kolme peräkkäistä hyökyaaltoa, joista viimeinen kaatoi laivan kyljelleen. Kapteeni Saarinen miehistöineen teki kaikkensa, jotta mahdollisimman moni saataisiin pelastettua laivasta ja hyisestä järvestä.
Muistojuhlapäivän keli oli sateisen harmaa. Ihan kuin tarinaa vahvistaakseen, sade ulkona muuttui kaatosateeksi ja ukkonen jyrähteli juuri kun Timo Saarinen kertasi Kurun kamppailua Näsijärven aalloissa.
Leivokset pelastivat
Juhlaväki sai kuulla myös joitakin onnekkaita pelastumistarinoita, jotka herättivät miettimään, miten pienistä asioista jopa oma olemassaolo voikaan olla kiinni.
Aila Dündar-Järvisen puheen omakohtaisuus kosketti kuulijoita. Hän kertoi miten hänen (tuleva) isoisänsä Kaarlo Kivinen myöhästyi Kuru-laivan lähdöstä onnekkaasti. Kivinen oli jo saapunut satamaan lähteäkseen kotimatkalle Länsi-Teiskoon, mutta muisti yhtäkkiä, että oli unohtanut ostaa leivoksia. Hän palasi pikaisesti kaupungille hakemaan leivokset, mutta reissu venyi sen verran, että mies ehti satamaan huomatakseen, että laiva oli jo irrotettu köysistä.
Kivinen seurasi rannalta laivan kamppailua aallokossa ja liittyi pelastusjoukkoihin sen upottua. Dündar-Järvinen totesikin, että ei ehkä olisi ollut tilaisuudessa puhumassa, jos Kivinen olisi ehtinyt Kurun kyytiin.
Tragedia, jota ei saa unohtaa
– Tämän tragedian muisto ei saa koskaan unohtua, vaikka tapahtumasta on jo aikaa 90 vuotta. Maailma muistaa Titanicin ja Estonian tapaiset suuronnettomuudet, mutta meidän mittakaavassamme höyrylaiva Kurun uppoamisella on samanlainen merkitys, Dündar-Järvinen sanoi puheessaan.
Luonnonvoimia ei pidä aliarvioida. Ei myöskään varjelusta tai sattumaa – moni menehtyi haaksirikossa, mutta osa pelastui ihmeellisellä tavalla.
