Kumpi on maalissa ensin, tartunnat vai rokote?

Muistaakseni Turun Matti ja Teppo laulavat: ”Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy”. Niinpä tunnen käyvän nyt myös koronatartuntojen kohdalla. Koronatartunnat vetävät nyt kevään kovaa loppukiriä. Kiihtyvällä tahdilla kasvavat myös koronarokotteen saajat. Saa nähdä kumpi pääsee ensimmäisenä maaliin.

Viime viikkojen aikana on todettu yhä enemmän kotimaisia tartuntaryppäitä ja joukkoaltistumisia, jotka ovat johtaneet jatkotartuntoihin. Nyt hallitustasolla mietittiin jo ulkonaliikkumisrajoituksia, joita muuallakin Euroopassa on jo ollut. Jos näitä kieltoja tulee, ne koskisivat pääasiassa lähinnä eteläistä Suomea.

Pääkaupunkiseudulla on selvästi huonompi koronatilanne kuin muualla maassa. Liikkumisrajoitukset otetaan varmastikin joka tapauksessa käyttöön viimeisenä keinona, jos mikään muu ei auta tämän viheliäisen koronan hillitsemisessä.

Mitenkähän ihmisten kokoontumista valvotaan kodeissa ja mökeillä? Ei mitenkään. Pitäisi lisätä heti 100 000 poliisia, jotka kurkkisivat mökkien ikkunoista ja selvittäisivät keitä kokoontujat ovat ja kuinka lähellä toisiaan he istuvat tai mitä tekevät. Mahdoton tehtävä. Tietysti, jotain ratkaisevaa on hallituksen tehtävä, jos tilanne on karkaamassa käsistä.

Kun koronan pirulainen osaa muuttua ja vaihtaa varmaan vielä väriäkin. Kieltolain aikaan tuotiin Viron viinaa moottoriveneillä Suomeen ja kotipoltto oli yleistä. Sota-aikana ja vielä pitkään sodan jälkeenkin mustanpörssin kauppa kukoisti. Aina siis löytyy tapa kiertää lakia, rajoituksia ja määräyksiä. Tuskin jokin sakon uhka määräysten rikkomisesta ihmisiä paljon hetkauttaa ja koronatartuntoja vähentää. Kyllä tässä määräysten noudattamisessa vastuu on yksilöllä.

Työkaverini jutteli yhtenä päivänä, että tuntuu kuin elämään ei mahtuisi enää muuta kuin tätä koronaa ja koronaa, vaikka eihän se niin ole. Aurinko paistaa, räystäiltä tippuu vesi, luonto herää kevääseen ja lööpeistä huolimatta kuljemme kohti kesää, kesälomaa ja jossain kohtaa meidät kaikki on rokotettu.

Työkaverini lisäsi vielä, että tämä vuoden jatkunut koronaelämä on vaikuttanut hänen läheisiinsä eri tavoin. Itselläni tietyt huonot luonteenpuolet ovat, ikävä kyllä, korostuneet. Eihän se mikään ihme ole. Kun itsekin luen joka päivä kymmeniä uutisia, mielipiteitä ja otsikoita koronasta, niin vähemmästäkin pää hajoaa. Itselleni usein toistankin seuraavaa: Rajoitukset ja ennen kaikkea koronarokotukset auttavat meitä matkalla normaalimpaan elämään ja toistemme luokse. Sitä aikaa kannattaa odottaa.

Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:

Olipa kerran Kuukylä-hanke – Siitä olisi voinut muodostua matkailun vetonaula

Valon hehkua tunnelin päässä, vaikka vessareissu voi yllättää kesken kilpailun

Kalevalan kerääjä – Moottorikelkka kaverinaan hän olisi kerännyt runot Kalevalaan viikossa

MM-kisat lähestyvät: Mitaliodotukset ovat kovat vai ovatko sittenkään?

Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata

Elämä osaa yllättää – ennen koronaa vauhtisokea yhteiskuntamme kävi jotenkin ylikierroksilla

Kulunut vuosi 2020 on ollut ikävän ankea: Mitä vuodesta jää jäljelle?

Miten sinä voit? – Älä hylkää iloa ja toivoa!

Sanailua yksinäisyydestä: ”Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella”

Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut

Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa

Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa

Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät

Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet

Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät

Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia

Loppukesän tunnelmia

Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista

Pyörällä Kuruun: Kuuselan kautta Kaiharille ja Voionmaalle, juomatauko Kaiharilla – Lopussa siintää Kuru ja lämmitetty sauna, mutta sitä ennen piipahdetaan Vänrikki Stoolin tuvalla

Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta

Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti

Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo

Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle

Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin

Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun

Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee

Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa

Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?

Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois

Timo Jokinen: Enää ei ole hyvän tavan mukaista nauraa asioille, joille vielä vuosikymmen sitten naurettiin

Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”

Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä

Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari

Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää

Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen

Timo Jokinen: Pikkuostoksiin riittää, kun vilauttaa kassalla. Siinä on kyllä jotakin epäilyttävää – vilauttelussa.

Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu

Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään

Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?

Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla

Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin

Timo Jokinen: Juokseminen ei olekaan helppoa