Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva elokuva Ei kiitos onnistuu realistisuudessaan.
Ei kiitos -elokuvan lehdistönäytöksessä en kuule naisten nauravan. Mieskatsojat sen sijaan hekottelevat muutaman kerran. Eikös nauru ole usein reaktio asiaan, joka on vähän nolo ja pelottava ja osuu liian lähelle?
Ehkä elokuvan kuvaama tilanne on tuttu monelle naisellekin, mutta juuri siksi juttu ei naurata.
Ei vain kiinnosta
Leffan pääpariskunta Heli (Anu Sinisalo) ja Matti (Ville Virtanen) asuu kauniissa kodissa. Parilla on fiksu tytär ja muutenkin elämä mallillaan. Paitsi että Mattia ei kiinnosta seksi.
Kun vaimo yrittää lähelle, miehelle puhkeaa a-virus. Matti pitelee mieluummin jopa imuria kuin vaimoaan.
Heliä alkaa ahdistaa: hänen lähestymisyrityksensä ovat Matin mielestä joko liian päällekäyviä tai liian huomaamattomia. Vähemmästäkin turhautuu.
Sitä saa, mitä tilaa, keksii Heli. Hän päättää lakata olemasta uhri. Hän päättää, että syrjähyppy tekee hyvää väljähtäneelle liitolle. Minkäs sille voi, että aviomieheksi on osunut tyyppi, jolla on sauvakävelijän sielu.
Pieni flirtti opiskelijan kanssa johtaa suunniteltua pidemmälle. Rokkipiireissä pyörivä kolmikymppinen Jarno (Kai Vaine) koukuttaa Helin pahemmin kuin tämä itse oli suunnitellut.
Arkista ironiaa
Samuli Valkaman ohjaama Ei kiitos kertoo vakavasta aiheesta, mutta siinä on kirjailija Härköselle tyypillistä arkista ironiaa. Esimerkiksi etelänlomakohtaukset kamerariitoineen ovat herkullisia.
Pohjimmiltaan Helin ja Matin ongelmissa ei toki ole kyse vain seksistä. Kun puolisot eivät ole läsnä toisilleen, suhde menee taatusti lukkoon. Ville Virtanen tulkitsee Matin alakuloa upean vähäeleisesti.
Ei kiitos pyörii Finnkinon Plevnassa. Filmipyörän erillisnäytös Ylöjärven vanhalla lukiolla 30. tammikuuta kello 18.30.
