Satavuotias Allan on historian merkkimies, vaikka sitä ei kukaan tiedäkään. Nykyhetkessäkin tosin piisaa actionia.
Tamperelaisen elokuvateatteri Niagaran sali on harvoin ollut näin täynnä perusohjelmiston näytöksessä. Ruotsalaiselokuva Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi on ollut kotimaassaan hitti, ja näköjään se kiinnostaa suomalaisiakin.
Jonas Jonassonin veijariromaani, johon leffa perustuu, oli menestys. Siitä tehdyn elokuvan suosiota tuskin on vähentänyt se, että sen ohjasi Solsidan-näyttelijä Felix Herngren.
Sata vuotta täyttävää Allan Karlssonia (Robert Gustafsson) uhkaavat kuolettavan tylsät syntymäpäiväkekkerit vanhainkodissa. Säästyäkseen nöyryytykseltä juhlakalu päättää lähteä lätkimään. Allan pudottautuu – sentään katutason – huoneensa ikkunasta, ja päätyy seikkailuun.
Pian ollaan pakosalla vähän muutakin kuin kermakakkua. Raivostunut moottoripyöräjengi haluaa takaisin huumerahoja pullottavan laukkunsa, joka tietysti on päätynyt satavuotiaan hyppysiin. Yhdestä ruumiistakin pitäisi päästä siististi eroon.
Piipahduksia historiaan
Allan pysyy viilipyttynä joka käänteessä, eikä ihme. Onhan hän elämässään joutunut jo moneen liemeen: osallistunut atomipommin kehittelyyn, ystävystynyt Francon kanssa, riitaantunut Stalinin kanssa, saanut lahjan Harry S. Trumanilta…
Elokuva risteilee nykyhetken ja Allanin aiempien kokemusten välillä. Huumoria revitään jopa Stalinin vankileireiltä. Huvittavaa on Allanin ehtymätön intohimo kaikenlaisten esineiden räjäyttelyyn.
Joku saattaa sanoa, että Forrest Gump teki tämän jo. Kuulostaako tutulta: päähenkilö on sattumalta osa maailmanhistorian käännekohtia ja vaikuttaakin niihin, vaikkei hänen nimeään historian kirjoihin kirjoitetakaan.
Ruotsalaisleffa ei silti ole yhtään hullumpi. Suvantovaiheita ei jää, vaan huumori tuikkii koko matkan ajan. Hauskimmat hetket koetaan nykyajassa, kun Allan toikkaroi uusien ystäviensä (mainiot Iwar Wiklander, David Wiberg ja Mia Skäringer) sekä tulenaran laukun kanssa.
Elokuva pyörii Tampereella sekä Plevnassa että Niagarassa.