Uplakers on niukasti pudotuspeliviivan päällä

Ylöjärven Uplakers otti erittäin tärkeän voiton lauantaina, kun se kaatoi kotikaukalossaan Hämeenkyrön Hokkarit tiukan väännön jälkeen lukemin 6–5.

Voitto toi kaksi pistettä ja pitää Uplakersin jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkon kahdeksantena, juuri pudotuspeliviivan yläpuolella.
Ottelu ei alkanut Uplakersin kannalta kovin hyvin, sillä vierasjoukkue johti avauserän jälkeen numeroin 1–3. Toisessa erässä kotijoukkue sai paremmin pelistä otetta ja toiselle erätauolle mentiin hämeenkyröläisten johtaessa 3–4.

jääkiekko
Petteri Pajunen pelasi vahvan ottelun Hokkareita vastaan. (Arkistokuva: Esa Norvia)

Kolmannen erän alkuun ylöjärveläisryhmä tuli erittäin vahvasti ja iski nopeasti kaksi osumaa. Johto kasvoi vielä kahteen maaliin ennen kuin Hokkarit kavensi lopussa ilman maalivahtia pelatessaan.

Uplakersin tehokkain oli maalin ja kolme maalisyöttöä saalistanut Petteri Pajunen. Kolmeen tehopisteeseen kotijoukkueesta ylsi saldon 1+2 merkkauttanut Niko Välimäki.

Uplakers on kerännyt 18 ottelusta 16 pistettä. Maaleja ylöjärveläiset ovat toistaiseksi tehneet 79 ja päästäneet 122. Uplakersin tehokkain pelaaja kauden aikana on ollut Ville Järvinen, joka on saalistanut 13 pelaamassaan ottelussa 24 tehopistettä. Topi Jalosella pisteitä on 22, jotka ovat syntyneet 17 kamppailussa.

Ensi perjantaina Uplakers vierailee Kankaanpään Jääkarhujen hallissa ja lauantaina ylöjärveläisjoukkue isännöi Ylöjärvellä Kangasalan Kisa-Eaglesia. Runkosarjaa on jäljellä vielä kolmannes eli yhdeksän ottelua.