Ylöjärvi oli aikanaan samanlainen maalaiskunta kuin monet sadat muutkin kunnat Suomessa, kyläkouluineen, kyläkauppoineen, posteineen ja sellaisine pienine huoltoasemineen.
Noilla huoltoasemilla sai tietää kaikki kylällä tapahtuneet asiat. Ylöjärven sijainti kasvavan Tampereen kyljessä on pelastanut sen suuremmilta iskuilta. Muuttotappiota ei Ylöjärvi ole varmaan juuri koskaan kokenut.
Komiat kesäpäivät houkuttelivat pyöräilemään kirkonkylää ympäri. Mikäs oli pyöräillessä, kun hyvät pyörätiet kuljettavat paikasta toiseen. Pikkupoikana poljin pyörällä kovaa vauhtia kavereiden kanssa Soppeenmäestä Räikälle uimaan. Siitä Pohjanmaan ratatyömaan santakasojen yli. Rautatie Pohjanmaalle ei ollut vielä silloin valmis: ”Räikän rantaan, polkukin kulki, sitä me pyörällä poljettiin. Muutokset monet, polun tuon sulki. Rannalta puskatkin kaadettiin”
Nyt kun katselin Räikällä lapsuuteni polun paikkaa niin eipä tarkka reitti muistunut mieleen. Niin muuttunut on alue maisemaltaan. Räikkä ja Räikän uimaranta ovat nyt tosi komiassa kunnossa, rantalentiskenttineen ja puuhapaikkoineen. Ei voi sanoa, että ennen kaikki oli paremmin.
Kun pyöräilin jäähallin lähellä olevalle Rotikon rautatiesillalle en oikein mitenkään pystynyt hahmottamaan, mistä vanha santatie kaareutui lähtiessään kulkemaan kohti Vaasantietä. Videolle se olisi aikanaan pitänyt kuvata. Kyseisen alueen muutos on aivan valtava.
Ylöjärvellä on jotenkin kahdenlaisia asukkaita. Osalle kylä on aina ollut juuri tämänkaltainen kuin nyt, osalle asukkaista muutos on ollut todella iso. Täytyy myöntää, että meinasin itse melkein eksyä, kun pyöräilin Rotikon ja Haaviston perällä. Miten valtavasti nämä alueet olivatkaan laajentuneet.
Keski-Suomen pienestä kunnasta kotoisin oleva työkaverini sanoi, että hänen kunnassaan ei mikään ole juurikaan muuttunut. Kaikki rakennuksetkin ovat ennallaan. Ainoastaan postin tiloihin on tullut kampaaja ja lopetetun pankin tiloihin kirppari. ”Tietysti sieltä on muuttanut ihmisiä tosi paljon pois”, hän sanoi.
Niinpä, itse asiassa, maaseutumme tyhjentyminen on seurausta vain ja ainoastaan yksittäisten maalaisten päätöksistä lähteä tai jäädä. Suomessa on jo nyt yli 100 000 autiota taloa. Syrjäseudut ovat tyhjentyneet, eikä siellä ole enää palveluja. Veroistaan huolissaan oleva kaupunkilainen voi olla tältä osin siis huoleti.
Maalta hankitaan enimmäkseen kesämökkejä. Harvat nuoret sinne enää pysyvästi muuttavat. Olennaista on tietysti muistaa, että maalla eletään vaikka minkälaista elämää eikä asuta vain, koska poiskaan ei päästä. Kun sanotaan, että maaseutu kuihtuu, ei ehkä tajuta, että se elää myös niissä lähteneissä. Niin monella meistä on kuitenkin juuret maalla, tavalla tai toisella.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Raskaista ulkotöistä siisteihin sisätöihin – enää ei ole paluuta ”Posti-Sannan” aikaan
Jako kahteen ja koronapassi matkalle mukaan
Jatkosodan ja koronataistelun vaikutuksissa on hieman samankaltaisia piirteitä
Kesäteatterilava Kuuselaan – kulttuuriväki kiittäisi ja varmaan moni muukin
Olipa kerran Kuukylä-hanke – Siitä olisi voinut muodostua matkailun vetonaula
Valon hehkua tunnelin päässä, vaikka vessareissu voi yllättää kesken kilpailun
Kalevalan kerääjä – Moottorikelkka kaverinaan hän olisi kerännyt runot Kalevalaan viikossa
MM-kisat lähestyvät: Mitaliodotukset ovat kovat vai ovatko sittenkään?
Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata
Elämä osaa yllättää – ennen koronaa vauhtisokea yhteiskuntamme kävi jotenkin ylikierroksilla
Kulunut vuosi 2020 on ollut ikävän ankea: Mitä vuodesta jää jäljelle?
Miten sinä voit? – Älä hylkää iloa ja toivoa!
Sanailua yksinäisyydestä: ”Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella”
Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut
Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa
Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa
Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät
Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet
Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät
Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia
Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista
Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta
Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti
Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo
Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle
Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin
Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun
Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee
Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
