Taipale hurjana mailan varressa

Manse PP teki vastustajistaan selvää jälkeä viikonloppuna naisten Superpesikseksessä. Varsinkin tamperelaisjoukkueen ylöjärveläiskapteeni Nina Taipale oli kovassa iskussa.

Nina Taipale tuuletti kunnariaan Kaupin pesäpallostadionilla. (Kuva: Esa Norvia)

Perjantaina Manse PP haki pisteet Raumalta ja sunnuntaina Kempeleen Kiri kaatui tamperelaisten kotikentällä niin ikään selvin lukemin.

Manse PP:n kapteeni Nina Taipale löi kunnarin tyhjään kenttään ja lisäksi ylöjärveläinen pamautti yhden tavallisen juoksun. Kärkilyöntinsä joukkueen kippari hoiti sataprosenttisesti, kun seitsemästä kärkilyönnistä onnistui seitsemän.

– Raumalta oli alla hyvä voitto, ja nyt on pyritty keskittymään yksittäisiin pieniin asioihin ja haettu niissä kunnostautumista. Näkyy, että se alkaa tuottaa tulosta. Nämä kelit vaativat veronsa ja ovat aika raskas rupeama. Meilläkin näkyi pienesti laiskahkoa pelaamista. Siihen nähden saatiin kuitenkin lyötyä hyvillä lyönneillä hyviä pinnoja. Tärkeät kolme pistettä, sunnuntaina ottelun parhaana palkittu Taipale kommentoi.

Vasemman olkapäänsä leikkauksesta toipunut Nina Taipale on ehtinyt pelata tällä kaudella 11 ottelua. Taipale lopetti työnsä yrittäjänä ja keskittyy tämän kesän ajan vain pesäpalloiluun.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>