Ylöjärvi on saanut kaksi uutta neuvosta. Kaapin päälle pääsivät tällä kertaa opetusneuvos Raimo Meriluoto ja rakennusneuvos Esa Kiiveri.

Kaksi uutta nohevaa neuvosta

Maaliskuisesta neuvossateesta odotettiin Ylöjärvelle jopa kolmea uutta arvonimeä. Kaksi saatiin. Ylöjärvellä ja Tampereella koulutoimessa kunnostautuneesta rehtori Raimo Meriluodosta leivottiin opetusneuvos. Tampereen kaupunkiseudulla voimakkaasti jo runsaan neljännesvuosisadan ajan rakentaneen Arktan toimitusjohtaja Esa Kiiveri on nyt vastapainetun käyntikorttinsakin mukaan rakennusneuvos.

Raimo Meriluoto on nyt opetusneuvos.

Neuvoksen arvot ovat varsin haluttuja Suomen maassa. Arvonimien suuresta suosiosta kertoo hakemusten iso määrä.

Ylöjärvellä on ennestään neljä kunnallisneuvosta. He ovat kokoomuksen Aira Anttila, Tapani Jarva, keskustan Pirkko Vuolle sekä kaupunkia liki kahden vuosikymmenen ajan johtanut Pentti Sivunen. Avant Tecnon luoja Risto Käkelä on teollisuusneuvos.

Ylöjärveläiset tuntevat hyvin uudet herrat neuvokset Meriluodon ja Kiiverin.

Raimo Meriluoto on palvellut Ylöjärven evankelisluterilaista seurakuntaa, ja hän on toiminut Ylöjärven silloisen kunnankin palveluksessa. Miehen kouluvuosista muistuttaa muun muassa hänen saamansa korkonimi Ruoska-Raimo.

Meriluoto teki merkittävän työrupeaman tamperelaisen Hatanpään lukion rehtorina. Koulupiirit arvostavat Meriluotoa uudenluojana ja vahvana ajattelijana. Mies tunnetaan älykkäästä huumorista, jonka kärjet nostavat päivänvaloon merkittäviä asioita.

Emeritusrehtori nostaa Ylöjärven Uutisten keskiviikkoisessa haastattelussaan esille opettajuuden tulevaisuuden. Pääpointti on siinä, että vastaisuudessa opettajat ovat erittäin monen touhun taitajia. Opettaminen on tehtäväkavalkadista vain yksi osa.

Esa Kiiveri on nyt rakennusneuvos.

Yrittäjä Esa Kiiveri säteilee onnea, joka kumpuaa hänen suuresti arvostamastaan arvonimestä. Toimitusjohtaja painattikin salamannopeasti uuden käyntikorttinsa, jossa uusi titteli vankasti seisoo.

Kiiveri ja hänen esikuntansa ovat luoneet reippaassa 25 vuodessa Arkta-dynastian, joka rakentaa pääasiassa koteja Tampereen kaupunkiseudulla. Toki yritys on tehnyt monen yrittäjän ja yrityksen kanssa yhteistyötä rakentaen eri firmoille näyttäviä toimitaloja ja yrityshalleja.

Rakennusneuvos on ahkeroinut työelämän lisäksi harrastusmaailmassa. Hän on ollut perustamassa kotipaikkakunnalleen nuorkauppakamaria ja rotaryklubia. Hän on toiminut niissä molemmissa presidenttinä.

Esa Kiiveri on myös järjestöihminen. Hän toimii sitoutuneesti muun muassa Talonrakennusteollisuus ry:n hallituksessa ja Elinkeinoelämän keskusliiton yrittäjävaltuuskunnassa.

Näköalapaikat ovatkin Kiiverille merkityksellisiä. Niissä voi haistella Suomen suuntaa ja hyvinvointiyhteiskunnan tilaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?