Polttopisteenä Ylöjärvi: Carsport Design pitää jokaisen työntekijänsä kunniassa

Jonasson Oy:n kaikki 34 työntekijää vastaa siitä, että toisen vaiheen korinrakentajafirmalla on hyvä tilauskanta. Runsaan 50 vuoden ikäisessä perheyrityksessä käsityö on arvossaan. Huippuammattilaiset hankkivat taitonsa arjen työssä. Carsport Designista on varttunut vahva brändi.
Carsport, Jonasson Oy, Ari Jonasson

Toimitusjohtaja Ari Jonasson istuu tyytyväisenä tilataksissa, joka on saanut vaikuttavan sisustuksen ylöjärveläisessä Carsport Designissä. Yritys on Ylöjärven kaupungin vuoden 2017 elinkeinopalkinnon saaja.

Ylöjärveläiset arvostavat Jonasson Oy:tä erinomaisena työpaikkana ja korkeatasoisten inva- ja tilataksien sekä pikkubussien sisustajana eli toisen vaiheen korinrakentajana.

Carsportissa rakennetut autot on helppo bongata tien päällä. Kun ylöjärveläiset istahtavat esimerkiksi Rovaniemellä tai Helsingissä Carsportin työstämään autoon, he ketterästi ilmoittavan kulkupelin olevan samalta paikkakunnalta kuin itse ovat.

Toimitusjohtaja Ari Jonassonin kännykkä piippaa useasti merkiksi siitä, että yrityksen työntekijä on kohdannut Ylöjärvellä rakennetun auton jossakin veikeässä paikassa.

Jonasson Oy on Suomen oloissa varsin vanha yritys. Firman syntykertomus on hyvin opettavainen. Työttömäksi jäänyt Rauno Jonasson perusti autoverhoomon turvatakseen oman työllisyytensä. Perustaja aloitti toiminnan autotallissa.

Tällä hetkellä Rauno Jonassonin kolmen pojan omistama yritys työllistää 34 ammattilaista, jotka paiskivat ahkerasti hommia 4200 neliön suuruisessa modernissa hallissa Ylöjärven Elovainiolla. Yritys kuuluu toimialansa kermaan.

Jonassonit arvostavat kotimaista osaamista. Yritys valmistaa huippulaatua käsistään taitavien naisten ja miesten voimin. Kaikki alihankkijat ovat sinivalkoisia yrityksiä.

Inva- ja tilataksien sekä pikkubussien toisen vaiheen korinrakentaminen on rajusti kilpailtu toimiala. Alan suomalaiset toimijat kohtaavat kilpailijoita, jotka rynnistävät markkinoille pääasiassa hintakärjellä.

Carsport satsaa korkeaan laatuun. Yrittäjät ja työntekijät luottavat siihen, että asiakkaat arvostavat taidokkaasti suunniteltuja ja toteutettuja ratkaisuja. Sisustamisen uniikkiudesta  ylöjärveläisyritys tunnetaankin jo kansainvälisesti. Firman myyntimiesten katseet ovat ulkomaisissa kohteissa, jossa luxusta pidetään kunniassa.

Kun haastattelin Jonasson Oy:n työntekijöitä, he kehuivat niin työnantajansa kuin työpaikkansa kuplille. Talossa vallitsee ainutlaatuisen tiivis me-henki. Yhteen hiileen puhaltaminen näkyy siinä kiitettävästi,kun joku työntekijä tekee keksinnön, hän menee kertomaan oivalluksensa välittömästi johtajille. Monet ideat ovat päätyneet heti käyttöön.

Toimitusjohtaja Ari Jonasson on syystä kiitollinen työntekijöistään. Kaikki ovat vahvoja tuloksentekijöitä.

Ylöjärven kaupunki ja Ylöjärven Yrityspalvelu Oy ovat havainneet korkeatasoisen osaamisen, joka Jonasson Oy:ssä on. Elinkeinoyhtiö valitsikin juuri Jonasson Oy:n vuoden 2017 elinkeinopalkinnon saajaksi. Valinta on loistava.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?