Viljamin Vintti luottaa lähiruokaan

Lähiruokabuumi on iskenyt Suomeen toden teolla. Tämän vuoksi lähiruokaa myyville puodeille ja kahviloille on tilausta. Viime huhtikuussa ovensa avasi lähiruokakahvila ja -puoti Viljamin Vintti Pinsiössä.
Viljamin Vintti, Pinsiön Taimisto, lähiruoka

Viljamin Vintille tulee joka päivä tuoreita kausituotteita myyntiin Särkilammin marjatilalta.

Viljamin Vintin tiloissa on jo yhdeksän vuoden ajan ollut kahvilatoimintaa. Viime syksynä Pinsiön taimiston kauppiaan Sami Pihkoluoman mieleen virisi ajatus omasta kahvilasta, kun edellinen putiikki laittoi pillit pussiin.

– Halusimme tehdä meidän näköisemme kahvilan ja tarjonnan. Kahvilan piti istua mahdollisimman hyvin taimiston toimintaan, Pihkoluoma kertoo.

Keväällä avattiin Viljamin Vintti, joka toimii 1930-luvulla rakennetun, vanhan navetan tiloissa. Karjaa paikalla oli vielä 1950–1960-lukujen taitteeseen asti, mutta sen jälkeen tilat ovat olleet taimiston käytössä. Aivan alkuperäisessä kunnossa tilat eivät ole, sillä lattiat ja seinät on remontoitu, mutta uudistus on tehty vanhaa kunnioittaen.

Buumi mahdollistaa

Se, että ihmiset ovat alkaneet suosia entistä enemmän lähiruokaa, on mahdollistanut juuri Viljamin Vintin kaltaisten paikkojen syntymisen. Yrittäjä näkee lähiruuan suosioon muutamiakin syitä. Yksi niistä on lähiruuan saama näkyvyys, mutta myös ihmisten henkilökohtainen kiinnostus vaikuttaa.

– Ihmiset arvostavat makuja, ja terveys on iso juttu. Lähiruokatuotteita on käsitelty vähemmän, mikä tekee niistä terveellisempiä.

Lähiruokapuoteihin eivät eksy ne, jotka juoksevat vain halpuutetun ruuan perässä. Puodeilla on aivan oma asiakasryhmänsä, joka muodostuu kotimaisia, laadukkaita elintarvikkeita arvostavista.

– Meille rupeaa valikoitumaan sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat näitä asioita, kun painotuksemme on lähituotteissa. Ihmiset hakeutuvat sellaisiin paikkoihin, joissa on samantapainen arvomaailma kuin heilläkin.

Pihkoluoma on aina ollut lähiruuan puolustaja. Yrittäjällä ei ole aiempaa kokemusta kahvilan pyörittämisestä, mutta hän on jo vuosia käynyt lähiruokakaupoissa ja -kahviloissa ja on painanut niistä mieleensä toimivia ideoita.

Lähiruokatuotteet ovat usein hieman kalliimpia kuin teollisesti tuotetut elintarvikkeet, sillä lähituotanto on monesti pienimuotoista käsityöläispuuhaa.

– Tämä on meille uusi ala, joten hinnoittelussa oli miettimistä. Varoimme ylihinnoittelua ja lähdimme liikkeelle maltillisella hinnoittelulla, koska haluamme edistää tämän tyyppisten tuotteiden menekkiä.

Maku edellä

Vintin väki haluaa käyttää hyödyksi tuoreiden tuotteiden aidot maut. Kahvilan tarjottavat leivotaan pääosin itse. Leivonnassa käytetään itse kasvatettuja yrttejä ja vihanneksia. Pihkoluoman vaimo leipoo kahvioon raakakakkuja, joita on saatavilla joka päivä. Myös vegaaninen ruokavalio on otettu huomioon tarjottavissa.

Viljamin Vintti, Pinsiön taimisto, kahvila, lähiruoka

Ronja Välimäki (vas.) ja Katri Ristiniemi valmistavat asiakkaille muun muassa vohveleita. Pihkoluoma kertoo, että vohvelien tarjoaminen vaati monen eri vohveliraudan testaamista.

– Emme käytä keinotekoisia aineita. Esanssisia makuja voi syödä sitten muualla.

– Sen maistaa tuotteesta, kun käytetään lähituotteita. Maistuvuus on meille pääasia.

Tuotevalikoima niin kahvilan kuin puodin puolella vaihtuu kausittain. Ensi vuonna kahvilassa on tarkoitus hyödyntää kausimakuja vielä enemmän hyväksi.

Tällä hetkellä puodissa on myynnissä esimerkiksi porkkanoita, herneitä ja mansikoita. Myöhemmin kesällä tarjolle tulee myös vadelmia ja herukoita.

– Tuotteiden pitää olla tuoreita ja tarjonnassa pitää olla vaihtuvuutta, jotta asiakkaat löytävät täältä joka kerta jotain uutta.

Tällä hetkellä kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat Pirkanmaalta. Tavarantoimittajia on kymmenkunta, ja niistä suuri osa on Ylöjärveltä ja Hämeenkyröstä. Tarjontaan on löytynyt helposti tuotteita, sillä Pihkoluomalla oli jo ennestään hyviä kontakteja.

Pihkoluoma aikoo vielä laajentaa myytävien tuotteiden valikoimaa, sillä tilaa vintillä on.

– Ajatus tässä oli, että lähdemme pienestä liikkeelle ja sitten laajennetaan. Hyviä tuotteita voidaan ottaa kauempaakin myyntiin, mutta painopiste on lähiruuassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?