Usko mielikuvituksesi voimaan

Vahannan nuorisoseuran kesänäytelmä pulppuaa rohkeutta, välittämistä ja uskoa mielikuvituksen voimaan.
Kapteeni Koukku (Satu-Emilia Sinisalo) ei arvosta Peter Pania.

Kapteeni Koukku (Satu-Emilia Sinisalo) ei arvosta Peter Pania.

Ylöjärven museonmäellä rämisee Prodigyn kappale Firestarter. Se ei ihan onnistu jyräämään alleen trampoliinin narinaa. Vahannan nuorisoseuran kesänäytelmää valmistelee noin 20 ihmisen ryhmä, ja kaikilla näyttää olevan todellinen tekemisen meininki.
Ritva Holmbergin dramatisoima Peter Panin tarina kertoo pojasta, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Se valaa katsojiin rohkeutta olla rohkeasti sitä, mitä olemme, ja muistuttaa sopivan lapsenmielisyyden tarpeellisuudesta.
Ohjaaja Anne Helminen, uskoo, että meidän jokaisen sisällä elää pieni lapsi. Välillä se vain elelee hiljaiseloa.
Helmisen oma sisäinen lapsi pääsee valloilleen mukavassa seurassa.
− Toivon, etten koskaan kadottaisi sitä. Se edustaa elämäniloa, huumoria ja ennakkoluulottomuutta, Helminen sanoo.

”Meidän näköisemme esitys”

Vahantalaisten Peter Pan valaa uskoa mielikuvituksen voimaan. Parhaimmillaan mielikuvitus voi auttaa surullisten elämänvaiheiden yli.
− Kun näkee niitä pidemmälle, ymmärtää, että vaikea vaihe on vain yksi vaihe elämää ja parempia on tulossa.
Peter Panin tarina saa ajattelemaan myös vanhemmuutta ja vanhempien läsnäolon merkitystä. Tietysti lapsenkin olisi hyvä olla läsnä vanhemmilleen!
Pääroolin näyttelevä Tiia Pirhonen näkee Peter Panin myönteiseksi, rohkeaksi ja läheisistään välittäväksi tyypiksi. Myös harrastajateatteriporukassa toimiminen vaatii taatusti samoja ominaisuuksia.
Tiia Pirhonen hehkuttaa, että kaikki ovat taas tehneet paljon yhteisen esityksen hyväksi.
− Tämä on niin meidän näköisemme esitys!
Puvustuksessa uusiokäyttöön on valjastettu muun muassa vanhojentanssipukuja. Pirhonen itse taituroi roolihahmolleen vihreän huopahatun. Hatusta puuttuu enää Peterin tunnusmerkki eli sulka.

Ei ihan akrobaatteja

Peter Pan osaa lentää, mutta Anne Helminen mietti pitkään, miten näytelmässä luotaisiin illuusio lentämisestä. Kiskot ja valjaat -yhdistelmä ei millään pelittäisi museonmäellä, koska siellä kasvaa taajaan puita.
Sitten Helmisen mieleen putkahti Sorin sirkuksessa työskentelevä tuttava Juha Helppikangas. Helppikangas innostui ideasta ja on ollut luotsaamassa vahantalaisten trampoliinitreenejä. Hän sanoo, että liikkeitä on kehitelty sen mukaan, mikä on kunkin näyttelijän taitotaso tasapainon ja temppuilun saralla.
− Nuorilla on ollut paljon hyviä ideoita, Juha Helppikangas kehuu.
Tiia Pirhonen tokaisee, ettei harjoituskauden alkaessa osannut tehdä trampoliinilla kuin peppuplätsin.
− Ajattelin, että nyt on ihan väärä ihminen laitettu trampoliinille. Eivät kaikki muutkaan tässä porukassa ole akrobaatteja. Veljeni Otto sen sijaan osaa trampoliinilla kaikki temput. Meitä muita Juha on auttanut ihan sikana, ja olen siitä iloinen. Juha on täynnä ideoita.
Tanssikoreografiat vahantalaisille on laatinut Anna Kuusa tanssistudio Razzmatazzista Tampereelta.
Satu-Emilia Sinisalo näyttelee kapteeni Koukkua. Koukku näyttäytyy harvakseltaan, mutta juonen kannalta rooli on merkittävä.
− Minun ei tarvinnut opetella trampoliiniliikkeitä, koska merirosvot eivät lennä. Meillä on vain paatti, jossa hengailemme, Sinisalo hymyilee.

Peter Pan: ensi-ilta 24. kesäkuuta, esityksiä 8. heinäkuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?