Polku kosketti katsojaa

16.04.2015 16:15

Ylöjärveläinen Kristiina Lähteenmäki-Hein avaa työhuoneensa ovet viikonlopun ajaksi. Harrastajamaalari on yksi Taidesuunnistukseen osallistuvista taiteilijoista.
Akryylimaalaus Itse on hyvä esimerkki Kristiina Lähteenmäki-Heinin tyylistä. (Kuva: Kristiina Lähteenmäki-Hein)
Akryylimaalaus Itse on hyvä esimerkki Kristiina Lähteenmäki-Heinin tyylistä. (Kuva: Kristiina Lähteenmäki-Hein)

Millainen on keraamikon ateljee? Miltä näyttää korupajassa? Tänä viikonloppuna päästään taas tutkailemaan taiteilijoiden, muotoilijoiden ja kädentaitajien työtä vähän lähempää kuin yleensä. Taidesuunnistuksen aikana 116 pirkanmaalaista taiteilijaa pitää työhuoneensa avoinna uteliaille. Nyt on mahdollisuus tavata kiinnostavia tekijöitä työnsä äärellä. Kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy.
Ylöjärveläinen Kristiina Lähteenmäki-Hein on aiemmin osallistunut Taidesuunnistukseen vain kokijana. Talvella perhe, ystävät ja tuttavat taideporukoista kannustivat häntä nimeämään työhuoneensa yhdeksi suunnistuskohteeksi.
− Sain motivaatiota ja uskallusta sekä tähän että tuleviin näyttelyihin taidehistorioitsijalta ja alan toiminnanjohtajalta, jonka kanssa olen keskustellut paljon. Olen tehnyt mielessäni pitkän tien uskaltautuessani laittamaan maalaukset esille, Lähteenmäki-Hein sanoo.
− Ymmärsin, että Taidesuunnistukseen osallistuminen ei ole mikään vakava paikka vaan pelkästään positiivinen.

Vain tämä hetki

Päivätyötä Kristiina Lähteenmäki-Hein tekee opettajana yläkoulussa. Hän innostui maalaamisesta lukioikäisenä. Silloin syntyi isoja ja värikkäitä töitä.
Lähteenmäki-Hein maalaa akryyli- ja öljyväreillä.
− Maalatessani keskityn vain siihen hetkeen. Kukin kokee maalaukseni omalla tavallaan. Tuntui hyvällä tavalla hämmentävältä, kun eräs tuttava liikuttui Polku-nimisen maalaukseni kohdalla. Maalaus muistutti hänen oman elämänsä tapahtumasta. Hetki oli samalla kaunis mutta kaihoisa.
Julkujärvellä taidesuunnistajat pääsevät näkemään siistin työhuoneen täynnä tunteikkaita maalauksia, joiden värimaailma on harkittu. Taiteilijaa ei nähdä työn touhussa.
− Tarvitsen aika paljon tilaa ja rauhaa maalatessani: siksi en maalaa suunnistuspäivänä. Kerron kuitenkin mielelläni asioista, ja työhuoneella saa viettää rauhassa aikaa, Lähteenmäki-Hein lupaa.
Taidesuunnistus Pirkanmaalla 18.–19. huhtikuuta kello 11–17. Kohteita Ylöjärvellä:
• Kristiina Lähteenmäki-Heinin ateljee, Niemenkuja 4, Julkujärvi.
• Ylöjärven lasten ja nuorten kuvataidekoulu Piirto ja Näpsä-käsityökoulu, Suojastentie 10.
• Ylöjärven Taideyhdistys, Vanha koulu, Rotikontie 4.

Kommentointi on suljettu.