Onko Concertino maailman paras?

Niin väitetään. Siis, että moldovalainen Concertino olisi maailman paras harmonikkayhtye. Tänä vuonna yhtye on tehnyt Euroopan-kiertueen, joka tuo soittajat lopulta myös Suomeen. Muusikoiden taidot voi käydä todistamassa Ikaalisissa.
Concertinoa kehutaan energisistä esiintymisistä. (Kuva: Suomen Harmonikkaliitto)
Concertinoa kehutaan energisistä esiintymisistä. (Kuva: Suomen Harmonikkaliitto)

On hehkutukselle toki aihetta: elokuussa Concertino voitti kansainvälisen harmonikkayhtyeiden kilpailun Kanadassa. Parin viime vuoden aikana yhtye on esiintynyt useilla festivaaleilla ja herättänyt ihastusta ilmiömäisellä taidollaan.
Elävä soundi lähtee kuudesta harmonikasta, viulusta, kosketinsoittimista, bassosta ja rummuista.
Energinen yhtye hallitsee lukuisat musiikkityylit. Se on kotonaan yhtä lailla klassisten sovitusten kuin balkanilaisten kansansävelmien parissa. Harmonikkamaailmassa tutut Piazzollan ja Zubitskin sävellykset se saa soimaan omalla tarttuvalla tyylillään.
Concertino toimii Moldovan pääkaupungin Chisinaun Filharmonian alaisuudessa. Sitä johtaa yhtyeen ykköshanuristi Eugen Negruta.
Suomessa Concertino soittaa kaksi konserttia, joista toinen on Ikaalisissa. Suomen Harmonikkaliiton puheenjohtaja Kimmo Mattila on kehunut Concertinon mullistavan käsityksen harmonikkayhtyeestä.

Concertino esiintyy Ikaalisissa perjantaina 8. marraskuuta.

Kommentointi on suljettu.