Syksyn kovin kotimainen

Tumman veden päällä on koskettava kasvutarina. Elokuva nähdään tuoreeltaan Ylöjärvelläkin.
Milja Tuunainen (vas.), Matleena Kuusniemi ja Olavi Angervo näyttelevät äitiä ja lapsia. Tässä kaikki on vielä hyvin. (Kuva: Nordisk Film)
Milja Tuunainen (vas.), Matleena Kuusniemi ja Olavi Angervo näyttelevät äitiä ja lapsia. Tässä kaikki on vielä hyvin. (Kuva: Nordisk Film)

Puolitoista viikkoa sitten ensi-iltansa saanut Tumman veden päällä on syksyn kotimainen elokuvatapaus.
Peter Franzén teki käsikirjoituksen oman romaaninsa pohjalta ja vielä ohjasikin koko komeuden.
Omakohtainen tarina kertoo pienen pojan kasvutarinan. Ja nimenomaan pojan näkökulmasta. Pete (Olavi Angervo) aloittaa koulutaipaleensa, mutta tärkeisiin kasvun vuosiin osuu liian paljon draamaa. Lapsuuden leikit vaihtuvat rankkoihin kokemuksiin. Isän alkoholismi tuhoaa vähitellen perheidyllin.
Elokuvassa näyttelevät Angervon lisäksi muun muassa Matleena Kuusniemi, Samuli Edelmann ja Peter Franzén.
Nenäliinat mukaan. Elokuvan ikäraja on 12 vuotta.

Tumman veden päällä nähdään Ylöjärven vanhan lukion auditoriossa 26. syyskuuta kello 18.30. Ennen sitä eli kello 16 nähdään elokuva Smurffit 2. Smurffit 2 esitetään myös keskiviikkona 25. syyskuuta kello 18.30.