Nuoret seuraavat ihanteitaan elokuvassa Jotain ilmassa. Matkan varrella ihanteet ja unelmat vain saattavat muuttua.
Ranskaksi elokuvan nimi on Huhtikuun jälkeen, ruotsiksikin Vallankumouksen jälkeen. Ne kertovat sisällöstä vähän enemmän kuin suomenkielinen Jotain ilmassa.
No, ilmassa on ainakin kyynelkaasua, kun nuoret rynnivät Pariisin kaduille 1970-luvun alussa. Vuoden 1968 toukokuun opiskelijamellakoista alkanut vasemmistolaisliikehdintä määrittää päähenkilöiden nuoruusvuosia Olivier Assayasin elokuvassa Jotain ilmassa. Lukiolainen Gilles (Clément Métayer) haluaa muuttaa maailmaa mutta myös tehdä taidetta ja etenkin elokuvia.
Virran mukana
Alkuun pinnalla on maailman muuttaminen, vaikka tuntuukin, ettei Gilles ole anarkismissa mukana ihan täydestä sydämestään vaan pikemminkin ui virran mukana.
Koulupäivän päätteeksi sovitaan mielenosoituksista. Opiskelijaradikaalit kokoontuivat poliisin kielloista piittaamatta Place de Clichylle vaatimaan vangittujen keulahahmojensa vapauttamista.
Poliisit ovat moottoripyörillä liikkuvia törkeitä pamputtajia, joiden jäljiltä kaduilla leijuu kyynelkaasun katku.
Uskalikot tunkeutuvat öisin lukitulle koulunpihalle ja spreijaavat opinahjon seinät täyteen iskulauseita. Yhden iskun aikana Gillesille ja kavereille sattuu epäonninen vahinko, jonka seurauksia he joutuvat pakenemaan ulkomaille.
Gilles päätyy Italiaan ja osa tovereista vielä Afganistaniin asti.
Tunnelmia ja ajankuvaa
Vähitellen yhteinen vallankumouksellisuus purkautuu kirjaviksi näkemyksiksi. Elämä vie kaveruksia eri suuntiin. Osan mielestä kaikki pitää panna uusiksi. Osa kokee parhaaksi edistää uusia ajatuksia vanhoilla menetelmillä. Osa jää pössyttelemään hippirinkiin. Alkujaan pyyteetön radikalismi muuttuu jotenkin tunkkaiseksi.
Myös Gillesin pitää valita, keskittyykö hän aatteeseen vai omiin haaveisiinsa.
Elokuvassa vaatteet, kampaukset, lehdet ja musiikki ovat autenttista 1970-luvun alkua. Taustalla soivat muun muassa Syd Barrettin sävellykset. Ajan eläneille elokuva varmasti antaa enemmän kuin sen kuvaamien tapahtumien jälkeen syntyneelle.
Elokuva etenee tuokiokuvina, eikä päähenkilöiden nahkoihin pääse kovin syvälle. Leffa tuntuu myös vähän liian pitkältä.
Jotain ilmassa palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta Venetsian elokuvajuhlilla viime vuonna. Minun mieleeni Jotain ilmassa jää juonensa sijaan tunnelmista, tunteen palosta ja ajankuvasta.
