Erilaiset albumikuvat

Mitä, jos kotialbumeiden kuvissa ei istukaan hymyilevä perhe lautaset kakkua kukkuroillaan? Voisivatko albumikuvat kertoa elämästä täydemmin? Näitä pohti ylöjärveläinen Tiina Riutta teoksessa, joka on vielä maanantaihin asti esillä galleria Koppelossa Tampereella.
Tiina Riutta: Sarjasta Albumikuvia, 2013.
Tiina Riutta: Sarjasta Albumikuvia, 2013.

Nuottitelineillä lepää kaksi valokuvakansiota. Molemmissa lukee alkulehdellä: ”Tämä oli hieno vuosi, sain kokea paljon.”
Selailen ensimmäistä albumia. Haalistuneessa kuvassa on yksinäinen vaatenaulakko, toisessa pöydällä mankka ja kahvikuppi. Voin aistia, että kahvi on jo jäähtynyt. Selaan eteenpäin ja pysähdyn katsomaan kuvaa, jossa ikkunasta näkyy lumen alle hautautunut lasten hiekkalaatikko.
Toisessa albumissa tunnelma on kevyempi. Pöydät on katettu vieraita varten. Mutta ihmisiä ei vieläkään näy.
Ihmisten poissaolo on tarkoituksellista.

Mikä on todellista?

Ylöjärveläinen valokuvataiteilija Tiina Riutta tahtoo teoksellaan Albumikuvia – Album Pictures kyseenalaistaa kotialbumin olemuksen. Hän pohtii, miten paljon albumikuvat kertovat maailmasta. Kuvissa juhlitaan ja poseerataan.
− Onko se todellista, mitä albumiemme kuvat kertovat? Voisivatko tunteet tulla läpi muutenkin kuin näyttämällä, että tässä nyt istutaan ja syödään kakkua? Perusalbumia voisi pitää jopa valheellisena: elämässä on paljon surua ja epäonnistumista, mutta ne piilotetaan kuvista.
Tiina Riutta korostaa, ettei teoksen tarkoitus ole pursuta pahaa oloa ja normikuvissa peitettyjä tunteita.
− Mietin vain albumiemme tarkoitusta suhteessa todellisuuteen. Mitä albumikuvat kertovat ihmisistä? Vastausta en halua antaa, vaan sen saa jokainen muodostaa itse.

Tunteita vai teeskentelyä?

Tekovaiheessa Riutta mietiskeli, onko albumi kokoelma kuvia, jotka sisältävät juhlaa, menestystä, hassuttelua, naurua ja helmeileviä juomia, syntymää, kuolemaa ja suuria tunteita. Vai ehkä sittenkin otos kuvia, joihin sisältyy puristettuja hymyjä, ulkopuolisuutta, pakotettua läsnäoloa, teeskentelyä, poseerausta, katkenneita ruumiinosia, punaisina hohtavia silmäteriä ja unohdettuja ihmisiä?
− Albumikuvia on kokoelma kuvia, joissa voi nähdä poissa olevia ihmisiä, heidän jälkeensä jättämiä, menneitä hetkiä ja tapahtumia. Kuvia paikoista, jotka sisältävät odotuksen tulevasta ja tahattoman viittauksen lähestyvän hetken tuottamaan ulkopuolisuuden tunteeseen.
Tiina Riutan teos on osa Albumi-nimistä näyttelyä. Näyttelyssä albuminsa avaa 14 taiteilijaa, jotka toimivat Drive in art community -nimisessä yhteisössä. Yhteisön ydin on blogi. Sen kautta taiteilijat luovat kontakteja, hakevat näyttelypaikkoja tai esittelevät halutessaan teostensa työvaiheita.
Näyttelytila on runokauppa Kattilan yhteydessä.

Albumi-näyttely galleria Koppelossa 29. huhtikuuta saakka. Hämeenpuisto 25, Tampere.