Suomen ympäristökeskus on valinnut Ylöjärven jäähallin kuukauden päästövähentäjäksi ja palkinnut tämän Hinku-teko -palkinnolla.
Ylöjärven Jäähalli on Suomen ensimmäinen jäähalli ja maailman ensimmäinen kaksiratainen jäähalli, johon on asennettu suorahöyrysteinen hiilidioksidipohjainen jäähdytysjärjestelmä, joka toimii digitaalisella ohjausteknologialla.
Järjestelmä tuottaa siis sekä jäähdytyksen että kaiken jäähallissa tarvittavan lämmön. Ratkaisu on huipputekniikkansa ansiosta ainutlaatuisen energiatehokas ja tekee jäähallista tulee entistä turvallisemman ja terveellisemmän paikan liikkua.
Jäähdytysjärjestelmän hiilidioksidikylmäaineen kasvihuonevaikutuksen kerrotaan olevan lähes 4 000 kertaa pienempi kuin ennen käytetyn kylmäaineen. Laskelman mukaan yhden kilogramman kylmäainevuoto vastaa jopa 47 000 autolla ajettua kilometriä, kun uudella hiilidioksidikylmäaineella vastaava luku on 12 kilometriä.
Uuden järjestelmän kehittämisestä on vastannut Huurre Oy. Jäähdytysjärjestelmäremontin yhteydessä on uusittu myös hallin muita tiloja, kuten teroitustila ja wc-tiloja. Ylöjärven kaupunginvaltuusto myönsi täysimääräisen lainatakauksen Ylöjärven Jäähalli Oy:n 15-vuotiselle lainalle, joka on suuruudeltaan 850 000 euroa.
Lue myös: Remontoitu jäähalli avautuu