Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata

Kolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija.

Pandemiaksi asti kehittyi keskiajalla musta surma. kolera aiheutti seitsemän pandemiaa 1800- ja 1900- luvuilla ja espanjantauti aiheutti pandemian vuosina 1918-1920. Ruttokin tappoi lähes puolet helsinkiläisistä kahden vuoden aikana 1700-luvun alkupuolella.

Itse elän nyt pandemian keskellä niin kovin monin rajoituksin. Vaikka pandemioita on siis ollut koko maailman sivun, niin vielä vuosi sitten en olisi voinut uskoa koronan muuttuvan näin vakavaksi ja pitkäkestoiseksi. Koronaviruksen aiheuttamien poikkeuksellisten olojen aika tulee kestämään vielä useita kuukausia, mutta joskushan tämän täytyy loppua.

Elämä jatkuu, mutta miten? Jatkuuko se entisellään, on monesta asiasta kiinni, myös meistä itsestämme.

Korona on vaikuttanut pian vuoden verran tavalla tai toisella meidän jokaisen elämään. Jotkut meistä ovat sairastuneet siihen, jotkut ovat olleet karanteenissa, monet tehneet etätöitä. Toiset ovat joutuneet lomautetuksi, toiset taas ajatuneet yrityksensä kanssa konkurssiin. Jotkut eivät ole pystyneet tapaamaan läheisiään, rakkaitaan. Kaikkien elämä on ollut ja on yhä jotenkin erilaista kuin ennen pandemiaa.

Kriisit ovat usein muutoksen kohtia ihmisen elämässä. Moni aikaisemmin mahdottomalta tuntunut asia voi sen myötä muuttua jokapäiväiseksi, jopa tavalliseksi. On myös täysin mahdollista, että käyttäytymisemme voi muuttua pandemian myötä pysyvästi. Tällainen mahdollisuus on sitä suurempi mitä kauemmin tämä koronavirus meidän toimia rajoittaa.

Koronan jälkeen etätyön tekijöiden määrä varmasti kasvaa, ainakin niiden, jotka etätöitä voivat tehdä. Kaverini on innoissaan etätöistä. Hän kertoo, että ei ole enää stressiä aamun aikatauluista ja kiire on unohtunut. Ja mikä kaverini mielestä on parasta: ei tarvitse jonotella aamuruuhkassa.

Rokotukset etenevät jotenkin odotettua hitaammin ja nyt uhkaa ärhäkästi leviävä virusmuunnos. Nyt on eletty poikkeusoloja jo pitkään ja paluu normaaliin houkuttaa. Täytyy myöntää, että itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata. Kaikissa asioissa voi nähdä hyvät ja huonot puolet. Myönteinen ajattelu auttaa pääsemään kriiseistä paremmin yli, niin myös koronasta.

Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:

Elämä osaa yllättää – ennen koronaa vauhtisokea yhteiskuntamme kävi jotenkin ylikierroksilla

Kulunut vuosi 2020 on ollut ikävän ankea: Mitä vuodesta jää jäljelle?

Miten sinä voit? – Älä hylkää iloa ja toivoa!

Sanailua yksinäisyydestä: ”Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella”

Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut

Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa

Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa

Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät

Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet

Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät

Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia

Loppukesän tunnelmia

Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista

Pyörällä Kuruun: Kuuselan kautta Kaiharille ja Voionmaalle, juomatauko Kaiharilla – Lopussa siintää Kuru ja lämmitetty sauna, mutta sitä ennen piipahdetaan Vänrikki Stoolin tuvalla

Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta

Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti

Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo

Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle

Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin

Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun

Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee

Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa

Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?

Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois

Timo Jokinen: Enää ei ole hyvän tavan mukaista nauraa asioille, joille vielä vuosikymmen sitten naurettiin

Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”

Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä

Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari

Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää

Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen

Timo Jokinen: Pikkuostoksiin riittää, kun vilauttaa kassalla. Siinä on kyllä jotakin epäilyttävää – vilauttelussa.

Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu

Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään

Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?

Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla

Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin

Timo Jokinen: Juokseminen ei olekaan helppoa