Jotain tekemistä piti keksiä koronasynkkyyden keskelle: Lumikenkäilyn mahdollisuudet yllättivät - Kolumnit

Kolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija.

Juteltiin työkaverin kanssa kahvitauolla, että pitäisi keksiä jotain mielekästä tekemistä tähän sydäntalven keskelle. Ulkomaille lähtemistä ei voi suositella, eikä kotimaan matkailukaan pyöri nyt normaalisti. Koronatilanteen takia suunnitelmat sukuloinneista ja pidemmistä reissuista ovat siis jäissä.

Vielä muutama viikko sitten haaveilin viikonloppumatkasta Tallinnaan. Se haave jäi lyhytikäiseksi, kun Vironkin koronailmaantuvuusluku alkoi kohota nopealla tahdilla eikä sinnekään enää voinut matkustaa ilman karanteenia. Pieni arjesta irrottautuminen ja hengähdyshetki tekisi kyllä hyvää.

Jotain pitäisi siis keksiä, mutta mitä? Haluaisin yrittää jatkaa elämää edes jotenkuten normaalisti tämän koronan keskellä. Enkä usko, että kotiin neljän seinän sisään linnoittautuminen on itselleni oikea ratkaisu. Haluan edelleen kokea elämyksiä sellaisessa muodossa kuin se tässä nykyhetkessä on mahdollista.

Työkaverini kysyi, että olenko koskaan kävellyt lumikengillä? Enpä ole. ”Ei kun sitten vaan tuumasta toimeen”, työkaverini sanoi.

Hieman ensin emmin, mutta suostuin mukaan. Yhteisenä vapaapäivänämme kiinnitimme lumikengät omiin tukeviin ja lämpimiin kenkiin, sauvat käsiin ja hangille. Täytyy myöntää, että olo oli kieltämättä aluksi hiukan ankkamainen. Lumikenkäily oli kuitenkin helppoa ja hauskaa puuhaa. Kun osaa kävellä, osaa myös lumikenkäillä.

Työkaverini oli kävellyt lumikengillä ennenkin, joten hän osasi antaa jo lähtiessä ja matkallakin hyviä vinkkejä. Lumikenkien viehättävyys perustuu siihen, että niillä voi kävellä lumen päällä. Ihan tavallisilla kengillä kun kahlaa lumessa niin monesti uppoaa ja syvälle.

Olipa kiva ihailla talvisia maisemia ja lompsutella kaikessa kiireettömyydessä paikoissa, joihin ilman lumikenkiä ei tulisi talvella mentyä. Vauhtimme ei ollut tietenkään päätä huimaavaa. Lumikenkäilimme noin yhdeksän kilometriä ja aikaa meni yli 3,5 tuntia. Punoittavin poskin, hiukan väsyneenä mutta tyytyväisinä teimme nuotion ja paistoimme nuotiomakkarat.

Kiittelin siinä työkaveriani hyvästä ideasta ja mukaan pyytämisestä. Nuotiomakkaroiden jälkeen kävelimme lumikengillä työkaverini mökille ja nautimme mökkisaunan lämmöstä. Juttelimme saunan lauteilla istuessamme, että tämänpäiväinen oli sitä kotimaan talvimatkailua ja vielä parhaasta päästä. Hieman oli seuraavana päivänä kävelystä reiteni kankeat mutta fiilis mitä mainioin.

Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:

Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata

Elämä osaa yllättää – ennen koronaa vauhtisokea yhteiskuntamme kävi jotenkin ylikierroksilla

Kulunut vuosi 2020 on ollut ikävän ankea: Mitä vuodesta jää jäljelle?

Miten sinä voit? – Älä hylkää iloa ja toivoa!

Sanailua yksinäisyydestä: ”Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella”

Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut

Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa

Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa

Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät

Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet

Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät