Kuuntelin eräänä päivänä töissä, kun vanhat työkaverit keskustelivat keskenään kahvihuoneessa toisen elämäntilanteesta. Toinen kertoi, että on ollut usean vuoden yksin, sinkkuna. Silti hän ei kuulemma pysty olemaan yksin kuin korkeintaan illan tai kaksi viikossa. Keskustelu eteni jotakuinkin näin:
– Minulla pitäisi olla puhekaveri koko ajan. On niin yksinäistä ja korona on vielä lisännyt sitä. Voitko kuvitella millaista on, kun kotona ei ole ketään, jolle voisi avautua.
– Eihän sua ole kukaan koskaan jaksanut kuunnella.
– Kukaan ei tuo sänkyyn kahvia.
– Juot kahvin pöydän ääressä niin kuin muutkin.
– Jos rahani loppuisivat niin kukaan ei auta tai maksa erääntynyttä laskua.
– Eihän sulla ole koskaan ollut tarpeeksi rahaa.
– Jos olisi koira niin joutuisin ulkoiluttamaan sitä aina yksin.
– Älä nyt vaan koiraa hanki, kun et pysty itsestäsikään huolehtimaan.
– Kun käteni hapuilee keskellä yötä toiselle puolelle sänkyä, siellä ei ole ketään.
– Hanki hyvä mies pienempi sänky.
– Kun tulen töistä kotiin, ei hellalla lämpene valmistuva ruoka.
– Mikrossa sää oot aina ruokas lämmittänyt.
– Leffaa katsoessa joutuu syömään yksin koko pussin sipsejä.
– Parempi kun unohdat ne sipsit tolla ylipainolla.
– Kun oon kipeä, kukaan ei tuo kuumaa mehua ja särkylääkettä.
– Eihän sulla ole ollut moneen vuoteen yhtään sairaslomapäivää.
– Hyllyäkin on yksin mahdoton saada täydellisesti vaakasuoraan.
– Mitä sää hyllyllä teet, kun sulla ei ole tavaroita, mitä sinne laittaa.
– Kun järjestän juhlat, joudun hoitamaan tiskit seuraavana päivänä yksin.
– Kun viimeksi järjestit juhlat, olin ainoa joka sinne tuli ja me juotiin muovimukeista.
– Kotona ei ole ketään, keneltä voisin kysyä mielipidettä siitä, mitä puen päälleni.
– Sulla on aina nuo samat vaatteet, onko sulla muitakin vaatteita?
– Jos joskus erehdyn ottamaan pari lasillista liikaa ja nukahdan sohvalle, kukaan ei auta sänkyyn.
– Ainahan sä oot iltakaljat sängyllä juonut.
– Ei sun kanssa näistä asioista voi keskustella.
– Menihän tässä jutellessa taas 20 minuuttia.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Minäkö varhaiskuntoukseen? – onneksi en kaikkea ääneen sanonut
Kärsivällisyys koetuksella – rokotetta odotellessa
Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa
Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät
Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet
Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät
Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia
Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista
Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta
Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti
Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo
Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle
Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin
Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun
Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee
Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
