MAINOS

Miksi kokki Tomi Koskenniska ja perheenäiti Tiina Laakkonen asioivat Ruokakeitaassa?

Kauppias Ville Pirtinaholla asiakas on aina etusijalla!

Tom & Crillin yrittäjä ja kokki Tomi Koskenniska luottaa liha- ja kalahankinnoissaan Ruokakeitaaseen.

Kokki ja yrittäjä Tomi Koskenniska ostaa lihat ja kalat Ruokakeitaasta.

Tom & Crillin lounasravintoloita, pitopalvelua sekä liikkuvaa juhlapalvelua pyörittävä Koskenniska tekee työtään intohimosta loistavaan ruokaan ja makuja kohtaan. Tavoitteet täyttyvät, kun korkean ammattitaidon omaavalla kokilla on käytettävissään laadukkaat raaka-aineet.

Koskenniska sanoo, että kauppias ja lihamestari Ville Pirtinaho on laadun tae.

– Valitsen tarvitsemani lihat, häränrinnat ja possunniskat sekä kalat Ruokakeitaan valikoimista. Kauppias vastaa, että laatu ja hinta ovat kohdillaan.

– Ruokakeitaassa on Tampereen kaupunkiseudun paras liha- ja kalatiski. Henkilökunnan ammattitaito on korkea. Palvelu viimeisen päälle uniikkia. Suosittelen.

 

Perheenäiti Tiina Laakkonen käy Ruokakeitaassa ostoksilla kolmesta neljään kertaan viikossa.

Perheenäiti ja Nokian kaupungin elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen on asioinut Ruokakeitaassa sen avaamisesta eli vuoden 2017 huhtikuusta lähtien. Hän tekee ostokset kolmesta neljään kertaan viikossa.

– Ruokakeitaasta tietää aina saavansa laadukkaat tuotteet, ja kaupassa on aina hyvä, iloinen meininki. Ruokakeidas on kauppiaansa näköinen kauppa.

– Olen hyvin arkinen ruoanlaittaja. Perunaa, pastaa, jauhelihaa, kanaa, kalaa – salaatitkin ostan usein arkena valmiina. Ruoan pitää valmistua melko helposti ja nopeasti. Einesten ja valmisruoan apuun turvaudun usein.

– Viikonloppuna minulla ja perheelläni on aikaa enemmän kuin viikolla. Viikonloppuna puuhaamme pidempään keittiössä. Usein sunnuntaisin laitamme ruokaa alkuviikkoa varten. Perheemme kotona asuvat lapset kokkaleivat mielellään Air Fryerilla, ja mies enemmänkin grillailee, joten perinteisempi ruoan laittaminen on meillä minun vastuullani, Laakkonen kertoo.

Kokki Tomi Koskenniska ja perheenäiti Tiina Laakkonen suosittelevat laadukasta ja uusien ruokaideoiden Ruokakeidasta Sinunkin ostospaikaksesi – poikkea, tutustu ja havaitse hyväksi!

 

 

Vakioasiakkaat sanovat kauppias Ville Pirtinahon läsnäolon olevan tae laadusta ja toimitusvarmuudesta

Ruokakeidas kutsuu Sinuakin herkkujen pariin

Tamperelaisen Tomi Koskenniskan Tom & Crillin lounasravintolat, pitopalvelu sekä liikkuva juhlapalvelu ovat maankuuluja korkeatasoisesta makumaailmastaan. Yrittäjä-kokki varjelee tiukasti laatumainettaan itse valitsemillaan raaka-aineilla. Kauppias-lihamestari Ville Pirtinaho toimii lihan ja kalan hovihankkijana.
Pentinmaalainen elinkeinojohtaja ja perheenäiti Tiina Laakkonen on ollut ketjuihin kuulumattoman Ruokakeitaan kanta-asiakas kaupan avaamisesta lähtien. Pinsiössä asuva ja Nokialla työskentelevä Laakkonen arvostaa ruokakaupassaan laadukkaiden ja tuoreiden elintarvikkeiden lisäksi tuotteiden toimitusvarmuutta. Yllätyksellinenkin ruokakaupan on oltava!
– Tänä vuonna kehitämme aktiivisesti valikoimiamme asiakastarpeiden mukaan. Varsinkin itselläni on kasvavaa kiinnostusta äyriäistarjontaa kohtaan, sillä ne ovat olleet aiemmin itselleni hieman vieraampia. Lisäksi kehitämme alueellisten toimijoiden kanssa uusia valmisruokia. Ammattikokkien kanssa järjestämme tapahtumia, joissa asiakkaat pääsevät oppimaan, kuinka pienillä asioilla saadaan arkiruuasta gurmeeta, kauppias-lihamestari Ville Pirtinaho kertoo.

Uniikeista lounaistaan ja makuhermot villitsevistä pitopalvelunsa sekä liikkuvan juhlapalvelunsa antimista kuulu Tom & Crill satsaa keittiöissään vain parhaisiin mahdollisiin raaka-aineisiin. Ensiluokkaiset elintarvikkeet ovat kaiken a ja o loistavalle ruualle. Maut ovat aitoja ja intohimoja herättäviä. Sydämellä valmistetut pöydän antimet tarjoavat nautittavaa kaikille aisteille.

Tomi Koskenniska on keskittänyt liha- ja kalaostoksensa Ruokakeitaaseen. Koskenniskalle on ensisijaisen tärkeää, että hän näkee kaikki raaka-aineet.

Myyjä Taina Turunen taitaa liha- ja kalatiskin runsaan tarjonnan. – Tervetuloa palveltavakseni. Mietitään yhdessä, mistä raaka-aineista kokkaisit vaikkapa ensi viikon ruuat.
Ruokakeitaassa asiakas on aina etusijalla. Henkilökunta huolehtii aamuvarhaisesta iltaan, että valikoimat ovat runsaat, tuoreet ja monipuoliset. Hedelmä- ja vihannesosastolla työskentelevä Eliscleia Törrönen korostaa olevansa myymälässä asiakkaita varten.

– Kauppias-lihamestari Ville Pirtinaho merkitsee minulle taetta laadusta. Pirtinaho esittelee hankkimansa lihat ja kalat. Niistä on helppoa löytää omansa. Voin olla aina luottavaisin ja turvallisin mielin siitä, että tarvitsemani raaka-aineet löytyvät, Koskenniska sanoo.

– Arvostan Ruokakeitaan liha- ja kalatiskin Pirkanmaan parhaaksi. Ville Pirtinaholla on laaja yhteistyöverkosto. Hän pystyy hankkimaan aidosti lähiruokaa. Yrittäjänä minulle on iso merkitys sillä, että myös kauppias arvostaa lähituottajia – ruokaketjun jokainen lenkki saa oikean hinnan.

Koskenniska on kuulu etenkin isojen lihojen valmistamisesta. Pirtinaho huolehtii siitä, että Koskenniska saa aina verratonta häränrintaa ja possunniskaa.

– Kalatiskissä on järvikaloja. Muutenkin kalavalikoima on kattava.

Tomi Koskenniska suosittelee lämpimästi Ruokakeidasta kaikille vakioruokakaupaksi.

 

Hyvä fiilis ja laadukkaat valikoimat vetävät Ruokakeitaaseen

Monipuolinen leipävalikoima on tasokkaan ruokakaupan tae.

Tie puolison ja lasten sydämeen käy vatsan kautta. Pentinmaalainen Tiina Laakkonen käy kolmesta neljään kertaa viikossa Ruokakeitaassa. Kotikokki arvostaa ruokakaupan helppoa saavutettavuutta Elovainiolla, tilavia ja turvallisia parkkipaikkoja, asioinnin nopeutta sekä helppoutta, valikoiman kattavuutta, kohdallaan olevaa hinta-laatusuhdetta sekä aurinkoista palveluasennetta.

– Ruokakeitaasta tiedän aina saavani freessit tuotteet. Kaupassa on aina hyvä, iloinen ja piristävä meininki. Henkilökunta reagoi, on valmis auttamaan ja palvelemaan. Minulle merkitsee paljon se, että kaupalla on tunnistettavat kasvot. Ville Pirtinaholla on aina hyvät ideat ja ehdotukset, ja hän antaa mainioita reseptejä ja valmistusohjeita, Laakkonen kiittelee.

– Kauppalistallani on tavallisesti vihanneksia sekä hedelmiä, jauhelihaa tai kanaa, makkaraa, juustoa, maitoa, leipää ja pakasteita. Perheemme kolmelle kissalle ostan jauhelihaa tai possun sydäntä.

– Edelleenkään en pysty kulkemaan 12-metrisen lihatiskin ohi pysähtymättä ja ihailematta sekä ostamatta!

Kalatiskin ytimessä ovat lähijärvien Ahdin antimet. Jopa samana päivänä pyydetyt kalat ennättävät nostotuoreina lähiseudun kalastajilta Ruokakeitaan tiskille. Erilaiset lohet ja meren herkut kuuluvat päivittäiseen tarjontaan.

”Haluan kuulla asiakkailtamme ideoita ja toiveita”

Lihamestari Ville Pirtinaho on syntynyt ruokakauppiaaksi.

Ruokakeitaan isäntä Ville Pirtinaho kokee jokaisen päivän uutena haasteena ja mahdollisuutena. Ruokakauppa on kiehtova ja yllätyksellinen.

– Kiinnostavasta kaupasta löytyy kaikki mitä asiakkaat tarvitsevat – ja lisäksi mielenkiintoisia tuotteita, jotka eivät ole asiakkaan ostoslistalla. Ruokakeidas on lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan ja kahvittelevat Ravintola Timantissa.

Pirtinaho kehittää voimakkaasti Ruokakeidasta lähialueensa tuottajien ja valmistajien jakelupaikkana.

– Onhan mahtavaa tarjota asiakkaille samana päivänä lähijärvestä pyydettyä kuhaa ja matikkaa sen sijaan, että kalat tulisivat satojen tai jopa tuhansien kilometrien päästä.

Pirtinaho kutsuu kaikkia tulemaan tutustumiskäynnille Ruokakeitaaseen, ihmisen kokoiseen, kodikkaaseen ruokakauppaan.

Myönteisiä yllätyksiä edullisesti Outlet-torilta

Kauppias Pekka Pirtinaho on aurinkoisuudessaan ja puheliaisuudessaan kuin wanhan hywän ajan torikauppias.

Outlet-torista on varttunut kiehtova kauppapaikka. Pekka Pirtinaho tietää, mitä kuluttajat arvostavat ja tarvitsevat. Valikoimissa on kaikenikäisille ja -kokoisille sopivia korkeatasoisia merkkituotteita. Hinnat ovat huippuedulliset.

Pirtinaholla on lukemattomia kertomuksia Outlet-torilta, jossa asiakkaat ovat lähteneet tyytyväisinä kotiin muhkean ostoskassin kanssa.

– Myymme maailman kärkimerkkejä. Valikoimissamme on kokoja niin pienille kuin isoillekin ihmisille.

– Minulle tuottaa suurta iloa, kun ihmiset löytävät mieleiset asusteensa. Suuri osa asiakkaista huomaa tosi edulliset hinnat.

Pirkanmaalaiset ovat hiihtolomalla ensi viikon. Pirtinaho kutsuukin nyt kaikkia lomareissulle valmistautuvia piipahtamaan Outlet-torille. Tarjolla on runsaasti muun muassa Graftin korkeatasoisia hiihtotakkeja ja -housuja sekä muita liikunta- ja urheiluasusteita.

– Nastakengät ovat talvikauden hittituote. Niitä löytyy edelleenkin.

 

 

 

MAINOS