Vappu Kiili ei mässäile väreillä. Jo kolmesta neljästä väristä saa maalaukseen uskomattomasti sävyjä. Uusia tekniikoita Kiili kokeilee aina, kun huvittaa.
Monenlaista maalausta, serigrafiaa, kuvanveistoa… Tämä oli vasta alkua siitä tekniikoiden kirjosta, jonka Vappu Kiili taitaa. Kiililtä ei kannata kysyä, miten hän jaksaa aina innostua uudesta.
− Kaikkea pitää kokeilla!
Vappu Kiilin suvussa on paljon kuvataiteeseen kallellaan olevaa porukkaa. Äitinsä maalausharrastusta Kiili seurasi jo nuorempana, muttei kuvitellutkaan voivansa itse ryhtyä samaan. Öljyvärit tuoksahtivat allergisen nenään hurjilta. Kun äiti välillä vaihtoi posliinitöihin, kokemus ei ollut sen parempi.
− Kun kävin äidin asunnolla, meinasin tukehtua. Eihän niihin aikoihin tiedetty esimerkiksi hajuttomista tärpäteistä.
Nyt Vappu Kiilin koti on täynnä hänen itsensä maalaamia kuvia. Miten tässä niin kävi?
Lopullinen sykäys kohti taiteen maailmaa tarvitsi vähän kurjan käänteen. Kampaajana työskennellyt Kiili joutui jäämään viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle astman vuoksi.
− Se oli äkkipysähdys.
Oli aikaa, oli tekemisen paloa. Ensin Kiili aloitti laulamisen. Laji vaihtui, kun maalaamiseen hurahtanut naapuri vakuutti, että nykyiset maalit ja tarvikkeet eivät haise voimakkaasti.
− Se oli menoa. Jossain takaraivossa oli pitkään kytenyt maalaamisen halu. Lähdin Ahjolan kursseille, siirryin Pirkkalan Taidekouluun ja suoritin lopulta syventävät taideopinnot.
Lempeän harmaasävyisen kelopuun Vappu Kiili on maalannut pellavakankaalle. Pellavan tekstuuri saa jäädä osin näkyviin. Pellavalle maalatessaan Kiili käyttää hyvin löysää, lähes vetistä guassia. Vain kaikkein pienimpien ja terävimpien yksityiskohtien kanssa väriä annostellaan säästeliäästi.
Pellavalle maalattuja ovat myös Vanhaa Tamperetta -sarjan kuvat, muiden muassa Teiskon Aunessillasta, Tammerkosken rantamaisemasta ja Lepolan huvilasta eli Härmälän vanhimmasta rakennuksesta.
Maisemat eivät ole Kiilin koko kuva. Hän on maalannut luonnon yksityiskohtia ja abstrakteja kuvia, tehnyt grafiikkaa, paperimassaveistoksia ja mehiläisvahatöitä.
− Vaikka aloittaessa olisi tyhjä pää, kun rupeaa sutimaan, jotakin aina syntyy.
