Ei mitään taidetta

Yhteiskunta vaatii meitä olemaan bodattuja ja pumpattuja suorittajia. Suuri osa musiikista heijastelee samaa ajatusta. Näin tuumii Jukka Nousiainen – ja toivoo tuovansa omalla musiikillaan maailmaan jotain ihan muuta.
Tärkein Jukka Nousiaisen saama neuvo on, ettei pidä ajatella olevansa taiteilija. − Ihmiset eivät ole täydellisiä. Musiikin pitäisi kuvastaa sitä, mitä ihmiset ovat.
Tärkein Jukka Nousiaisen saama neuvo on, ettei pidä ajatella olevansa taiteilija. − Ihmiset eivät ole täydellisiä. Musiikin pitäisi kuvastaa sitä, mitä ihmiset ovat.

Jukka Nousiainen kaivaa taskustaan lounaskahvilan pöydälle kasetin. Kansikuva on suttuinen ja vastavaloon otettu. Jos tuntee Nousiaisen, kuvasta voi juuri tunnistaa hänen hahmonsa. Kasetilla ovat muun muassa kappaleet Manuaalit hukassa ja Rypäleet on kerättävä maailmalta.

Tamperelainen Nousiainen alkoi tehdä musiikkia muutama vuosi sitten. Tuli Räjäyttäjät-yhtye, tuli Jukka ja Jytämimmit. Rujon rosoinen rock vei 70-luvulle, tuntui tutulta muttei suoraan muistuttanut yhtäkään tiettyä artistia.

Häiritsevät äänet ja tunkkaiset soundit kuuluvat kuvioon. Nousiainen sekoittaa genret ja tahtoo tehdä asioita hyvin väärin. Hän voi mainiosti säveltää iskelmäbiisin, jossa on meluosa, tai taidekappaleen, joka ei ole vakava.

Kasetti on läheisin ja luontevin tallennusmuoto.

− Olen tottunut siihen, että pitkäsoitoissa on a- ja b-puoli. Cd-versio sen sijaan soi yhtenä katkottomana teoksena. Tai ei minun kohdallani voi oikeastaan käyttää sanaa teos, Nousiainen miettii.

Miksi ihmeessä ei?

Nousiaisen mielestä teos kuulostaa liian hienolta. Hänhän nauhoittaa kaiken kotonaan ja pitää soundit kotikutoisina. Nyt tässä vähättelee itseään ihminen, jota musiikkimediat ovat hehkuttaneet pari vuotta ja joka on palkittu Femma-gaalassa.

− Musiikki on ollut minulle hyvä kaveri aina, mutta vasta muutama vuosi sitten löysin luontevan tavan tehdä sitä itse. Avain on se, ettei yritä liikaa. Ymmärtää, ettei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, mitään taidetta.

Teksti on onnistunut, kun sen pystyy sanomaan toiselle vaikka kalakeiton ääressä – ilman esiintymistilannetta.

− Jos minua musiikissa jokin häiritsee, se on roolin taakse piiloutuminen. Pitkän linjan muusikot saattavat muuttua kuvaksi itsestään. Varmasti itsekin sorrun esiintyessä maneereihin, mutta pahinta olisi ajatella, että minun pitää olla tietynlainen hahmo ja rakentaa elämäni sen varaan, Nousiainen sanoo.