Ensimmäinen harjoitusleiri pidetään huhtikuussa

Sotilassukeltajat tulevat Haveriin

Viljakkalan Haveria aletaan hyödyntää sotilaskäytössä. Maavoimat sai luvan harjoitussukellusten järjestämiseen vanhan kultakaivoksen avolouhoksella viikko sitten. Kaupungin myöntämä lupa on voimassa toistaiseksi.
Haverin kultakaivos on ollut suosittu sukelluskohde jo pitkään. Viimeksi paikka avattiin aktiiviharrastajille vuonna 2009, kun valtava avolouhos täyttyi jälleen vedestä. (Arkistokuva)

Haverin kultakaivos on ollut suosittu sukelluskohde jo pitkään. Viimeksi paikka avattiin aktiiviharrastajille vuonna 2009, kun valtava avolouhos täyttyi jälleen vedestä. (Arkistokuva)

Maavoimien sukeltajaupseeri, kapteeni Juha Kauppisen mukaan Haveria ehdittiin miettiä uudeksi valtakunnalliseksi harjoituspaikaksi jo jonkin aikaa. Lopullisesti käyttöoikeutta päätettiin anoa tämän vuoden alussa.
– Aikaisemmin olemme harjoitelleet muun muassa Kuortaneen lähellä Kaatialassa, Ojamossa Lohjalla ja Taipalsaaren Telkkälässä. Ne ovat vanhoja avolouhoksia kuten Haverikin, Kauppinen kertoo.
– Harjoituspaikkaa on hyvä silloin tällöin vaihtaa. Ajattelimme, että Haveria kannattaa ilman muuta kokeilla, hän jatkaa.
Viime vuosina Haveri on ollut eräs keskisen Suomen suosituimmista laitesukelluskohteista. Vedellä täyttynyt avolouhos ulottuu noin 70 metrin syvyyteen, ja siitä erkanee lukuisia luolia ja onkaloita.
Kirkasvetisenä ja erittäin vaativana tunnettu Haveri on maavoimien sukeltajille kaikin puolin sopiva kohde.
– Plussaa on myös louhoksen sijainti keskellä Suomea. On hyvä, että harjoituspaikkamme eivät ole maantieteellisesti lähellä toisiaan, Kauppinen sanoo.

Sisävesien harjoittelua

Maavoimien leivissä on valtakunnallisesti hieman yli kymmenen sukeltajaa. Heidät on sijoitettu tasaisesti eri joukko-osastoihin ympäri Suomea.
Kauppinen korostaa, että maavoimien sukeltajia ei tule sekoittaa merivoimien sukeltajiin. Ei, vaikka kummatkin saavat koulutuksensa merivoimissa.
– Työnjako on selvä. Maavoimat vastaavat ensisijaisesti järvien, lampien ja jokien tehtävistä, merivoimat taas merialueiden tehtävistä. Lisäksi Puolustusvoimilla on muutama sukeltaja Logistiikkalaitoksella, hän selvittää.
Tyypillisiä maavoimien sukeltajien tehtäviä ovat vedenalaiset räjähderaivaukset. Viimeksi tällainen tapaus koettiin viime viikolla, kun sukeltajat olivat nostamassa Saimaan pohjasta yli sataa sodanaikaista lentopommia.
Myös poliisille annettava virka-apu on maavoimien sukeltajille arkipäivää.
– Pyyntöjä tulee silloin tällöin, aika vaihtelevasti. Usein ne liittyvät esimerkiksi henkilön etsintään järven pohjasta, Kauppinen kertoo.

Viikon leirejä eri teemoilla

Puolustusvoimien sukeltajat ovat velvoitettuja pitämään ammattitaitoaan jatkuvasti yllä. Jos sukeltajalla ei ole tehtävää kahteen kuukauteen, hänen tulee mennä harjoittelemaan.
Juuri tällaiseen käyttöön Haveria aiotaan jatkossa hyödyntää.
– Harjoitusleirit kestävät yleensä viikon, ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti maavoimien sukeltajille. Tarvittaessa leireillä käy muitakin sukeltajia. Ensimmäinen leiri on luvassa 18.–22. huhtikuuta, Kauppinen tietää.
Sitä, millaisia harjoituksia Haverissa järjestetään, Kauppinen ei halua eritellä. Harjoitusviikkojen teemat vaihtelevat tapauskohtaisesti – kulloisenkin tarpeen mukaan.
Haverin kaivosalueen omistaa Ylöjärven kaupunki, ja sen sukellustoimintaa ohjaa ja valvoo sukellusharrastajista koostuva toimikunta. Tällä hetkellä toimikuntaan kuuluu parisenkymmentä seuraa ja yhdistystä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?